Hyvää joulua!

Hyvää joulua! Frohe Weihnachten! 

T. Nynnyvuoren blondit

Joulumarkkinoilla riitti tungosta vielä aattonakin!

Aurinko lämmitti jo kasvoja. Ehkäpä alakuloisuus siitä, että joulua pitää taas odottaa vuoden, väistyy ajatuksella kevään tulosta :)!

Kaunis Nürnbergimme <3.

Hippu ei olisi millään malttanut odottaa pakettien avaamista.

Mutta olihan Christkind jättänyt jotain perheen pienimmällekin.

Joulupäivän ulkoilut lintujen bongauksineen ja sitten takaisin suklaan, kirjan ja sohvan pariin.

Pieni joulumarkkinavertailu

Frohe Weihnachten und einen guten Rutsch ins neue Jahr!

Jos rakastat joulua ja joulumarkkinoita, Saksa on oikea matkakohde joulukuussa! Joulumarkkinat avautuvat perinteisesti jo marraskuun lopulla, ja kestävät aina jouluaattoon saakka.

Monien vertailujen mukaan Nürnbergissä on Saksan kauneimmat joulumarkkinat. Täällä on iso vanhakaupunki, ja myös "kauppatori" on iso, ja hienojen, historiallisten kirkkojen ympäröimä, joten se tekee markkinoista erityisen tunnelmalliset. Markkinoilla on tarjolla tietysti kaikenlaisia saksalaisia herkkuja, meille ihan uusi juttu oli Feuerzangenbowle. Se on saksalainen mausteinen, kuuma glögijuoma, jonka päällä poltetaan rommiin kastettua sokeritötteröä, joka sulaessaan tippuu juomaan. Feuerzangenbowle-alue on Nürnbergissä aina ihan tupaten täynnä, erityisesti viikonloppuisin se on suosittu "aloittelupaikka". Tämä alue on avoinna uuteen vuoteen saakka, kun muut markkinat loppuvat 23. päivä. Jos siis haluat kokea suurta joulumarkkinahumua, suuntaa ehdottomasti Nürnbergiin!

Hippu ihmettelee Nürnbergin ihmisvilinää.

Suklaalla päällystettyjä hedelmiä markkinoilta.

 Viime viikonloppuna kävimme Forchheimin joulumarkkinoilla. Siellä erikoisuutena oli "maailman kaunein joulukalenteri". Raatihuoneen seinässä olevissa ikkunoissa oli luukku jokaiselle päivälle, ja joka päivä Christkind ilmestyy ikkunaan ja lausuu tarinan, runon tms.

Myös Erlangenissa oli mukavat, pienehköt keskiaikaiset joulumarkkinat. Saksalaiseen tyyliin juomasekoituksia voi tehdä myös näin jouluisin, ja siellä maistoimme ensimmäistä kertaa Glühbieriä. Siis kuumaa glögiä ja olutta sekaisin. Oluen vaahto on hauskan vaaleanpunaista, mutta muuten ehkä itse suosittelisin juomaan oluen oluena ja Glühweinin Glühweinina!

Tämän pienen joulumarkkinakierroksemme mukavimmat markkinat tähän mennessä olivat kuitenkin Zirndorfissa. Ne olivat vanhan linnan pihassa, ja sisäänpääsymaksu oli 5 €. Siellä oli erityisen paljon paikallisten käsityöläisten kojuja, toinen toistaan houkuttelevampia herkkuja (mukaan tarttui mm. tryffelijuustoa) ja upeat puitteet linnan vanhoissa tallirakennuksissa. Lapset pääsivät ratsastamaan ponilla tai kamelilla! Nämä markkinat eivät tuntuneet ihan niin kaupallisilta kuin suuremmat, kuten Nürnbergin markkinat. Leppoisa tunnelma :).

Tunnelmallista, ihanaa ja lumista joulua Suomeen 

toivottavat Nynnyvuoren blondit!

Ratkaisuja tekstiin "Miten tekemättömän saa tehdyksi?" (osa I)

Lokakuussa tuskastelin koiran kouluttamista. Vaikka olemme täällä käyneet säännöllisesti koirakoulutuskentällä, alkusyksystä kaikki tuntui jotenkin epätoivoiselta tuon pienen riiviön kanssa. Tai ehkä riiviö on vähän liioittelua, oikeastihan Hippu on vain hyväsydäminen intoilija. Syyskuussa Hippu alkoi merkkailla ahkerasti, toista juoksua enteillen, ja samoihin aikoihin alkoi myös lenkillä "karkailu". (Se juoksu ei muuten vieläkään ole alkanut...). Noin vuoden ikään saakka saatoimme pitää Hippua aika huolettomasti vapaana, säännöllisesti kuitenkin luoksetuloa harjoitellen. Mutta syksyllä alkoivat maailman hajut kiinnostaa enemmän, eikä emännän tai isännän huhuiluilla enää ollut merkitystä. Välillä Hippu on käynyt omatoimiretkillä metsän siimeksessä, ja palannut sitten noin 10 minuutin päästä intoa puhkuen takaisin esittelemään uudelleen stailattua turkkiaan. Mm. peuran kakka toimii hyvänä kiharageelinä.

Guessin uutuuslaukut tarjouksessa 1€/kpl! Ja isäntä huutaa kaupan ovelta "tänne!". Jättäisitkö laukkuosaston tutkimisen kesken, ja lähtisit jatkamaan matkaa?

Myös hihnakäytöksessä oli parantamisen varaa, kuten tuosta lokakuisesta tekstistäni saattoi päätellä. Siispä päätin ottaa härkää sarvista tai lagottoa kikkuroista, miten sen nyt ilmaisisi parhaiten, ja varasin yksityistunnin ihanalta koirakouluttajaltamme Alexandralta. (http://www.family-dogs.de/). Ensin paneuduimme hihnakäytökseen. Koska saimme niin hyvät ja toimivat vinkit Alexilta, ajattelin jakaa ne teillekin, jos joku on kiinnostunut. Jokaisen koira tietysti käyttäytyy eri tavalla, eivätkä välttämättä nämä ohjeet siis toimi kaikille.

Hippu-Liisan hihnassa kulkemisen perusteet siis lyhykäisyydessään:
1. Käytössämme on kaksi hihnan pituutta: pitkä (n. 2m) ja lyhyt (n. 1m). Säädettävä hihna on siis olennainen.
2. Pitkä hihna: koira saa haistella ja mennä vapaasti. Vaikka väliaikaisesti vähän vetääkin, jos siltä tuntuu. Varsinkin tällaiselle nenätyöskentelijäkoiralle, kuten toki kaikille muillekin koirille, "sähköpostien lukeminen" on tärkeää.
3. Haistelu ja pitkässä hihnassa töhöttäminen päättyy, kun ohjaaja niin päättää. Otetaan koira vierelle, kaikessa rauhassa lyhennetään hihna lyhyeksi, sanaakaan sanomatta pyydetään koira istumaan vierelle. Voi vähän avittaa takapuolesta kevyesti painamalla.
4. Kun koira istuu ja kaikki on rauhallista, lähdetään liikkeelle.
5. Kun koira pyrkii liikaa eteenpäin, haistelee maata tai tekee mitä tahansa muuta kuin keskittyy kävelemään vierellä, nyppäistään hihnasta terävästi. Ei niin, että koiraan sattuu, vaan niin, että se hätkähtää. "Ohoh, mitä just tapahtui?" Ennemminkin se siis havahtuu ääneen, joka tulee hihnan nopeasta heilahduksesta. Tämän jälkeen käännytään heti vastakkaiseen suuntaan, eli vaihdetaan suuntaa.
6. Kun koira kävelee hienosti vierellä, ja siihen ollaan tyytyväisiä, koira saa palkkionsa. Palkkio on pitkään hihnaan pääsy. Siispä kehutaan, pidennetään hihna, ja sanotaan esim. "saa mennä", jolloin koira pääsee taas töhöttämään omiin ajatuksiinsa.

En olisi voinut uskoa, kuinka hetkessä Hippu oppi tämän! Käytännössä jo heti siellä tunnilla se tajusi, mistä on kyse, ja siitä saakka tämä menetelmä on meillä toiminut loistavasti! Erityisesti Jannen kanssa Hippu kulkee nyt tosi nätisti, koska Janne osaa varmaankin nyppäistä hihnasta terävämmin, kun minä en ehkä "raaski". Tarkkana pitää myös olla, että koira tosiaan kulkee lyhyessä hihnassa vierellä, ja siinä minulla on vielä korjaamisen varaa. Mutta jostain syystä Hippu tietää, että lyhyessä hihnassa ei venkoilla. Toisten koirienkin ohittaminen sujuu nyt paaaaaaljon paremmin kuin ennen (useimmiten)!

Tarkista palkkion laatu.

Viime aikoina ollaan harjoiteltu myös parkouria.

Aikaisemmin, Suomessa pentukoulussa saamiemme ohjeiden mukaan, yritimme "hihna kiristyy-pysähdy-koira tulee luokse-nami -tekniikkaa" (noin suurinpiirtein), mutta namin saatuaan Hippu säntäsi heti uudelleen liikkeelle. Tällä nykyisellä menetelmällä oivalsimme, että hienosti hihnassa kävelemällä se saa palkkioksi sitä, mitä se juuri sillä hetkellä tavoittelee, eli hajuja. Ensin tuntui ikävältä nyppiä hihnasta, mutta tosiasiassa sitä ei tarvinnut tehdä kuin aluksi muutaman kerran. Tämä ehkä siksi, että Hippu on luonteeltaan aika pehmeä koira, eikä sitä tarvitse kovasti komentaa, ja oppii jutun juonen nopeasti.

Pientä aktivointia myös sisällä.

Tänään kävimme sitten toisella yksityistunnillamme luoksetuloon liittyen. Harjoittelimme koirapillin kanssa, ja ainakin alkuun näyttäisi siltä, että siitä tulee toimiva juttu. Mutta päivitän jossain vaiheessa lisää siitä, kun saamme vähän harjoiteltua. Veikkaan kuitenkin, että se vaatii enemmän työtä kuin tuo hihnahomma. Mutta nyt jälleen hieman positiivisemmalla mielellä jatkamme koirakoulutuksen parissa!

Terveisin Nynnyvuoren blondit

Taas...(valkeata)...joulua!

Ohhoh, muistin yhtäkkiä, että täällähän tämä blogi ammottaa tyhjyyttään. Eikä kukaan varmasti tiedä, mitä meille nyt kuuluu, kun en ole muistanut kuulumisia tänne päivittää ;). No, jos joku vaikka ei ole sitä vielä puskaradiosta (suom. facebook) kuullut, niin alkuperäinen suunnitelmamme olla täällä Saksassa tämän vuoden loppuun saakka onkin vaihtunut, ja uuden sopimuksen mukaan olemme täällä 30.6.2015 saakka. Itse jatkan opintovapaalla sinne saakka. Useimmat expatriaatit viipyvät kyllä kauemminkin, ja meidän 18 kk oleskeluamme on usein ihmetelty kovin lyhyeksi. Ja tottahan se on, aika menee niin nopeasti, että seuraavan kerran blogia päivittäessäni huomaan varmaankin pakkaavani tavaroita jo kotimatkaa varten.

Käväisimme lokakuussa eräässä ruotsalaisessa, kansainvälisessä design-tavaratalossa, ja silloin olivat juuri  saapuneet kauden uutuusjoulukoristeet. Niistä hullaantuneena aloin fiilistellä tulevaa joulua! Viime viikonloppuna aukesivat myös maailmankuulut Nürnbergin joulumarkkinat, Christkindlesmarkt. Kadut ovat täynnä turisteja, sillä kuuleman mukaan kaupunkimme väkimäärä tuplaantuu joulun aikaan!

Joulumarkkinoiden avajaiset.

Vaikka täällä ei lunta (vielä) olekaan, näistä markkinoista tulee silti aika jouluinen fiilis! Viileänä päivänä Glühwein (glögi) lämmittää juuri sopivasti, kojuista voi ostaa vaikka paahdettuja manteleita tai pientä suolaista syötävää, sekä tietysti Nürnbergin kuuluisaa Lebkuchenia. Se on ikään kuin pipari, mutta pehmeämpi ja kakkumaisempi, pähkinäinen joululeivonnainen, joka voi olla vaikka suklaallakin kuorrutettu. Herkkua!

Me vietämme siis tänä vuonna joulua täällä Nynnyvuoressa ihan kolmisin, ja ajattelin laittaa jouluksi sekoituksen suomalaisia ja saksalaisia jouluruokia. Tosin saksalaisten tuttumme mukaan pöytään ei täällä kateta mitään erikoista jouluna, kenties vain vähän parempaa makkaraa! En tiedä, olivatko tosissaan. Varmaan perunasalaatistakin on joku juhlaversio olemassa...Jouluoluita on tietysti myös tarjolla. Täällä myös perinteisesti jouluaattona lahjat jakaa Christkind ("Jeesus-lapsi"), ja joka vuosi Christkindiksi valitaan kaupungissa joku hehkeä, vaalea nuori neitonen, ehkä meidän Lucia-neitoamme vastaava. Perinteitä arvostava mieheni ehti tietenkin heti innostua ajatuksesta, ja oli jo varaamassa meille kotiin neitosta lahjoja jakamaan, ennen kuin pääsin väliin...;)

Joulukalenteri ikkunalla. Älkää huolestuko, en jätä noita kynttilöitä palamaan lähelle verhoja :).

Tänään illalla on ohjelmassa luksusta! Menemme syömään ja  joulukonserttiin, ja huomenna ehkä on mahdollista seurata Linnan juhlia Yle areenan kautta. Kiireetöntä ja stressitöntä joulunaikaa kaikille!

Hippua ei jouluvalmistelut paljon stressaa!

- Nynnyvuoren blondit

P.S. Joulun aika on perheen aikaa! Mitähän mieltä rakkaassa kotimaassamme oltaisiin tästä mainoksesta...?

Miten tekemättömän saa tehdyksi?

Varoituksen sana: tämä teksti koskee koiran kouluttamista. Epätoivoista sellaista.

Hieman ensin taustaa. Meillähän on aina ollut kotona koiria. Ihania berninpaimenkoiria, newfoundlandinkoira ja pari suomenpystykorvaakin. Lisäksi kissoja ja lampaita. Kun olin pieni, meillä oli koirahoitola. Olen siis melkein koko ikäni saanut olla erilaisten karvaisten ystävien ympäröimänä.

Enkelikoira Kapa.

Ajattelin aina, että joskus varmasti otan oman koiran. Pitkän pohdiskelun (ja hieman allergisen aviomiehen taivuttelun) tuloksena meille muutti syyskuussa 2013 ihana lagotto romagnolo -tyttö, joka sai nimekseen Hippu. Ja siitähän se ajatus sitten lähti. Hipusta saisi mukavan perhekoiran, lenkkikaverin, ja ehkä se oppisi myös etsimään sieniä, kuten rodun tehtävä onkin.

Hippu noin 10 viikon ikäisenä.

Heti ensi alkuun ilmoittauduimme Hipun kanssa pentukurssille. Tankkasimme Tuire Kaimion "Pennun kasvatus"-opasta, ja opettelimme yhteiselon alkeita pimeässä, sateessa ja välillä jopa -15 asteen pakkasessa koirakoulun ulkokentällä. Hyvin pian kävi selväksi, että en tiedä koiran kouluttamisesta yhtikäs mitään. Sormet jäässä tai ei, mutta nakkipalat tulivat taskusta auttamatta liian myöhään ja hihna oli solmussa kerran jos toisenkin. Koirakoulun tuntien jälkeen enemmän väsynyt oli emäntä kuin koira. Ja itseasiassa niinhän se kai onkin, emmehän me koiraa kouluta, vaan koulutamme itseämme opettamaan koiraa. Nyt voin rehellisesti kyllä tunnustaa, että se on yksi haasteellisimmista asioista, joihin tämän perusturvallisen elämäni aikana olen ryhtynyt...

Matkalla maailmalle.

Helmikuussa 2014, Hipun ollessa 7 kuukauden ikäinen, muutimme tänne Etelä-Saksaan. Kuten olen usein todennut, täällä koirilla on hyvät oltavat. Koirat saavat jolkotella vapaana ilman hihnaa, MUTTA ne ovatkin aina omistajiensa hallinnassa. Yksi sormien napsautus tai lyhyt vihellys, niin koira on omistajansa vierellä ja kävelee nätisti ohi. Tai jos jäädään haistelemaan, matka jatkuu omistajan osoittamaan suuntaan. Voitte kenties kuvitella, että saksalaisiin koiriin verrattuna oma räpellykseni koirankoulutuksen parissa tuntuu aika säälittävältä :)! Hippu kulkee tiellä hihnassa, mutta pellolla/metsässä käymme kyllä joka päivä purkamassa energiaa vapaana juosten. Päätimme siis heti täälläkin ilmoittautua koirakouluun - täytyyhän Hipusta nyt saada mallikelpoinen, saksalainen koirakansalainen, nyt kun tilaisuus on mitä mainioin. Huhtikuusta saakka olemme sitkeästi käyneet kerran viikossa nolaamassa itsemme koulutuskentällä.

Koittaisit nyt, emäntä, saada jotain tolkkua siihen, mitä minulta oikein haluat.

Tämän blogikirjoituksen inspiraationa toimi tämänpäiväinen katastrofaalinen suorituksemme koirakoulussa. Koska oli kuuma ja aurinkoinen päivä (~25C), ohjaaja päätti viedä meidät paahteisen koulutuskentän sijaan testaamaan kaupunkikävelyä. Mehän taistelemme Hipun kanssa päivittäin jo ihan tutunkin lenkkipolun varrella siitä, saako lyhtypylväitä rynnätä haistelemaan, ja saako hihnassa iloisesti rallatellen suin päin syöksyä ehdottelemaan leikkihetkeä vastaantuleville koirille. Ehkä ei tarvitse mennä ihan yksityiskohtiin, mutta voitte ehkä, mahdollisesti, kuvitella, miten kauniisti me kävelimme siellä kaupungilla noin 7 muun koiran kanssa...Hippu varmaankin ihmetteli, että onpas yhtäkkiä raskasta vetää perässään monen kymmenen kilon jätesäkkiä, josta välillä tipahtelee täysin tuntemattomasta syystä nakinpalasia.

Eikä siinä vielä kaikki. Kotiin päästyämme, plussapisteenä iin päälle Hippu ajatteli vielä hilpaista karkuun sopivasti avautuneesta autotallin ovesta. Ensimmäistä kertaa koskaan. Tosin koirani kunniaksi täytyy kyllä mainita, että kun itse pääsin ulos samaa reittiä koiran perässä, Hippu tuli heti nätisti käskystä luokse, eikä lähtenyt sen kummemmin hömpöttelemään kylille, vaikka lähestyvän juoksun takia mieli olisi varmasti tehnytkin lähteä katsastamaan sopivia sulhoehdokkaita...

Kun viimein pääsimme sisään, taisin päästää pari rumaa sanaa ja totuuden nimissä pari kyyneltäkin ehkä vierähti. Epätoivo iski. Kuinka ihminen voi epäonnistua jossain periaatteessa näinkin yksinkertaisessa asiassa niin totaalisesti? Kirjassa ja telkkarissa koiran kouluttaminen vaikuttaa aina aika simppeliltä. Itse huomaan palaavani yhä uudelleen ja uudelleen samoihin asioihin, ja yritän löytää keinoja, miten yhteiselämämme olisi kaikille osapuolille mahdollisimman mukavaa. Tässä, jos missä, ei vaan saa mennä sieltä, missä aita on matalin. Kiinni jää heti (ainakin tämä allekirjoittanut jätesäkki). Joskus pitäisi kuitenkin ymmärtää laskea rimaa, ja aloittaa alusta. Niin kuin taidan huomenna taas kerran tehdä. Niin kuin päätän joka ikinen kerta torstaisen häpeäsessiomme jälkeen. Ehkä vielä jonakin päivänä meilläkin on kaverina kauniisti hihnassa kulkeva, tasainen ja rauhallinen kikkurakarvainen tryffelikuono. (Kaikesta huolimatta, vaiko kenties siitä johtuen, tuo tälläkin hetkellä jaloissani nukkuva pieni koira on silti maailman rakkain otus minulle <3).

Liebe Grüsse aus Nürnberg!


P.S. Jos joku haluaa antaa vinkkejä koiran koulutukseen, voin maksaa 5 tai 10 Saksan markkaa/vinkki. Kiitos!

How to be German?

Servus!

Monet meillä käyneet vieraat ovat kyselleet, mikä täällä Saksassa on meidän mielestämme paremmin ja mikä puolestaan huonommin Suomeen verrattuna. Kysymys on yllättäen hirmu vaikea, koska tuntuu siltä, että arki täällä on niin samanlaista kuin Suomessa, ettei eroja juuri tule pohdittua! Meillä ei ole ollut mitään suurempia vaikeuksia sopeutua tänne, enkä oikein tunnista itsessäni (miehessäni vielä vähemmän) perinteisiä kulttuurishokin vaiheita. Tai sitten elämme edelleen tuota alkuvaihetta, jolloin kaikki tuntuu hienolta ja erilaiselta? Asiat, jotka ovat täällä huonommin, ovat kovin arkisia. Esim. sähkö on kalliimpaa, luottokortti käy harvassa liikkeessä, kaupan kassalla ei ole kunnon pakkausaluetta ja sunnuntaisin mikään paikka ei ole auki. Huh huh, onpa meillä täällä "maailmalla" vaikeaa :).

Kulttuurishokin vaiheet. (www.educationabroad.vt.edu)

Nykyisin Berliinissä asuva englantilainen kirjoittaja ja koomikko Adam Fletcher on kirjoittanut huippuhauskan kirjan "How to be German - in 50 easy steps". Monet Adamin ajatuksista ovat niin osuvia, että ajattelin tässä mainita muutaman niistä asioista, joihin mekin olemme törmänneet tässä yrityksessämme sopeutua saksalaiseen kulttuuriin.

1. Puhu saksaa!
"Jokainen kansakunta on tehnyt asioita, joita sen tulisi hävetä. Synkkiä tekoja historiassa. Saksalaisetkaan eivät tässä tee poikkeusta. Tiedätte varmaan, mistä puhun - saksan kielestä."  (Fletcher).

Huoh...saksan opiskelu. Akkusatiivi? Datiivi? Der, die oder das? Sanojen suvuissa ei ole mitään logiikkaa, mutta pakkohan ne on opetella. Muuten olet yhä syvemmällä suossa akkusatiivin ja datiivin kanssa. "Saksan kieli sysää sinut alas jyrkkää vuoren rinnettä, huikkaa mennessään 'Viel Spass!' ja kävelee itse pois sillä aikaa, kun hidas ja kivulias alamäkesi alkaa." 

2. Saksalainen juoma....ssssssssh!
Saksalaiset rakastavat kaikenlaista sihisevää juomaa. Tai ehkä ennemmin he pelkäävät juomaa, jota ei ole hapotettu? Tavallisessa juomamarketissa (en siis puhu alkosta, vaan erillisestä kaupasta, jossa myydään kaikenlaisia juomia) on varmasti yli 50:tä erilaista pullotettua "vissyä". Ja ihan oikeasti, tällä viikolla näin, että jakeluauto toimitti vissyä kotiovelle. Huippua (?). Mehu juodaan tietysti myös vissyyn sekoitettuna. Siitä tulee silloin esimerkiksi Apfelsaftschorle. Weinschorlen voi tehdä valko- tai punaviiniin, ja oluesta ja sitruunalimsasta tulee puolestaan Radler. Spezi on colan ja appelsiinilimsan sekoitus, no, tehtiinhän mekin lapsena näitä sekoituksia. Lapsena.

Olutkulttuuriin en edes tässä yritä paneutua. Se vaan on itse tultava kokeilemaan. Prost!

3. Saksalainen (baijerilainen) ruoka
Mahlzeit! Eikö olisi luonnollista, jos näin todettaisiin lounasajan lähestyessä, tarkoituksena ilmoittaa, että nyt olisi ruoka-aika? Mutta oikeasti tämä on ihan tavallinen tervehdys, jota käytetään noin klo 10 ja 14 välillä. Suomessakin voisi olla hauskaa tervehtiä työkavereita tuohon aikaan karjaisemalla "ruoka-aika!" tarkoittamatta sillä mitään sen erityisempää, ihan vaan, että "heippa!". Kokeilkaa?

Meidän alueemme tyypillistä ruokaa on peruna ja liha. Perunaa kaikissa sen muodoissaan. Perunasalaatti, keitetyt perunat, Kartoffelkloss (kloss=sanakirjan mukaan kokkare, klöntti, klimppi..herkullista, eikö?), perunamuussi, röstiperunat, uuniperuna..mainitsinko jo perunasalaatin? Ja se liha - rakkaalla lapsella on monta nimeä - Schäufele, Schäuferla, Schäufelchen..Tuo viimeinen viittaisi siihen, että kyseessä olisi ihan pikkuinen lihanpalanen. Mutta sitä se ei ole, vaan se on hillitön kimpale sianpolvea. Namnam! Guten Appetit!

Ja saksalainen leipä on kuulemma maailman parasta. Se on muuten vakava juttu. Puhuin edellisen saksan opettajani kanssa ruoasta, ja kerroin, etten oikeastaan syö leipää. Hän oli sanalla sanoen järkyttynyt. Ja kuvitelkaapa se ilme, kun sanoin, että jos joskus leipää syön, se on yleensä näkkileipää. 

4. Ikkunat ja ilmastointi
Nämä kippaantuvat ikkunat on kyllä pakko mainita yhtenä parhaista keksinnöistä! Jokainen ikkuna (ja terassin ovi) aukeaa siis sekä normaalisti, että sisäänpäin kippautuen. Hirmu kätevää tuuletuksen kannalta. Mutta ilmastointi. Se on perkeleen keksintö. Kesähelteellä, jos ilmastointilaite jostain saksalaisesta sisätilasta löytyy, sen voi laittaa päälle ehkä noin 15 minuutiksi. Siitähän voi sairastua! Mutta autossahan se ei haittaa, sitä ei lasketa...

5. Sunnuntait
"Kuvittele seuraava tilanne. Hylätty sairaala. Joku herää sairaalasängystä. Huone on lukittu sisältäpäin. Henkilö ei muista, kuinka hän on päätynyt sairaalaan. Olo on tokkurainen. On hiljaista. Kammottavan hiljaista. Henkilö nousee ja lähtee huoneesta, ja astuu varovasti käytävään. Muita ihmisiä ei näy. Tuntuu maailmanlopulta. Henkilö uskaltautuu ulos ja yrittää etsiä inhimillisiä merkkejä, mutta missään ei ole ketään. Kenties hän on ainoa henkilö maan päällä? Ehkä tappajavirus on iskenyt? On ihan hiljaista. Aivan liian hiljaista." (Fletcher).

Sunnuntaisin ei tehdä mitään. Ollaan vaan ihan hissukseen. Kaupat eivät tietystikään ole auki (paitsi muutamana erityissunnuntaina vuodessa, jolloin kaikki 82 miljoonaa saksalaista ryntäävät kauppaan). Mutta aina voi lähteä patikoimaan. Kunhan varusteet vaan ovat kohdallaan - vaatetuksena 100 % (tai kenties vähän yli?) säänkestävät Jack Wolfskinit (parhaat) ja jalassa tietysti laadukkaat, turvalliset jokasään kengät (tukevat, ettei vaan nilkka venähdä, jos sattuu astumaan asfaltoidulta jalkakäytävältä sivuun). 

Että eipä sitten muuta kuin TSCHÜÜÜ-ÜÜÜÜSSSSSsssssssss! 

www.kvaak.fi

P.S. Adam Fletcher, kuten mekin rakastamme Saksaa ja saksalaista kulttuuria! Näiden arjen huomioiden ei ole siis tarkoitus olla millään tavalla loukkaavia :).

Milano

Buongiorno! (erittäin painokkaasti lausuttuna, italialaisittain)

Reissumme Milanoon oli sikäli poikkeuksellinen, että meillä oli seurana omat vanhempani, jotka ansiokkaasti myös toimivat Hippu-Liisan sijaisperheenä kesän ajan. Hippu-parka joutui melkein heti kotiin palattuaan uudelleen emännästä ja isännästä eroon, mutta onneksi hoitopaikka oli jo tuttu ja Hippu oli sinne päästessään aika innoissaan. Huh, kivi vierähti huonoa omaatuntoa potevan emännän harteilta.

Ensimmäinen etappimme oli Saksan puolella Neuschwansteinin linna, joka on 1800-luvun loppupuolella Kuningas Ludwig II:n itselleen rakennuttama palatsi, josta myös Prinsessa Ruususen linna on saanut innoituksensa. Ludwig II oli siinä mielessä vähän epäonninen kaveri, että hän ehti asua palatsissaan vain puolisen vuotta. Häntä epäiltiin mielisairaudesta ja siten kykenemättömäksi hoitamaan tehtäväänsä Baijerin kuninkaana, joten hänet pidätettiin ja kuljetettiin pois palatsistaan. Pidätystä seuraavana aamuna Ludvikki löytyi psykiatrinsa kanssa kuolleena läheisestä järvestä...Mysteeri..kukaan ei nimittäin tiedä vielä tänä päivänäkään mitä oikeasti tapahtui! Heti pian kuninkaan kuoleman jälkeen Neuschwansteinin linna avattiin jo yleisölle museona. Epäilyttävää?

Päivä oli hieman pilvinen,

mutta myönnettävä silti on, että Ludwigillakin oli käynyt hyvä tuuri tonttiarvonnassa.

Yöksi ajoimme Bodenseen rannalle Itävallan puolelle pieneen Bregenzin kaupunkiin. Kaupunki on kuuluisa taiteestaan ja kulttuuristaan. Myös eräs suomalainen taiteilija on hakenut innoitustaan Bodenseen maisemista, mutta tarina (eikä Google) ei kerro, kuka. Muistaako joku? Järven päälle oli rakennettu tällainen mieletön teatterispektaakkeli, olisi ollut hienoa nähdä esitys, mutta me jatkoimme matkaa Sveitsin läpi kohti Milanoa.

Sveitsin läpi ajaminen olikin aika huikea kokemus meille kaikille. Parhaimmillaan kävimme Alpeilla yli 1600 metrin korkeudessa, ja sieltä alas päin ajeleminen oli paikoin aika kylmäävää. Onneksi tie oli hyvässä kunnossa (kiitos Sveitsin tienkäyttömaksujen?), joten me selvisimme, etupenkkiläiset hieman vähemmän hengästyneenä kuin takapenkin matkustajat.

Huomatkaa matkalaisen hieman varautunut asento, turvallisesti kaukana aidasta :).

Milanoon pääsimme perille illansuussa, ja pienen harhaan ajamisen ja suurkaupungin perjantai-illan ruuhkaan joutumisen jälkeen löysimme hotellille ja pääsimme myös syömään pizzaa viereiseen trattoriaan. Lauantai-aamu valkeni aurinkoisena ja helteisenä, ja miesten suunnatessa Monzaan F1 aika-ajoihin me naiset ajelimme metrolla keskustaan ihmettelemään nähtävyyksiä ja ostoksille.

Joku Tuomo?

Tiedättekö, kun Thaimaassa on joka paikassa kuninkaan kuvia? Aika jännä, kun täällä Italiassakin oli joka puolella esillä näitä tärkeitä henkilöitä.

Pyhän Yksinkertaisuuden Aukio.

Sunnuntaina luvassa oli samaa hupia, tosin F ykkösissä varsinaisen kisan merkeissä. Miesten mukaan ensimmäinen formulakokemus oli "Suomalaisena aika päräyttävä. Telkkarista saa aika paljon rauhallisemman vaikutelman". Junalla pääsi Monzaan ilmeisen kätevästi ja järjestelyt pelasivat jopa italialaisittain hyvin. Väliajoilla pääsi nurmikolle makoilemaan ja ottamaan rennosti aurinkoa (olutta). Kisan tuloksista kysyttäessä jostain Emmasta ja Mintusta ne eniten puhuivat, olikohan itse kisaa katsottu lainkaan...Ilta-Sanomien palstalta varmaan sitten tsekkasivat tulokset, kuulemma Bottas oli 4. ja Räikkönen...ei lähellä kärkeä.

Ferrari?

Asiaan kuuluvat fanivermeet.

Olihan se onnistunut reissu kaikin puolin jälleen kerran! Milano nyt ei kaupunkina ollut näin toisellakaan kerralla mitenkään erityisen sykähdyttävä, se on jotenkin melko sotkuinen ja bisnes-luonteensa ja suuren kokonsa vuoksi ei kovin idyllinen. Eli jatkamme edelleen hienojen Italia-kokemusten metsästystä (tosin ei ihan hetkeen)! Grazie mille, ciao ciao!

Berlin, Berlin!

Kesä alkaa taittua kohti syksyä, mutta vielä ehdimme yhden reissun tehdä elokuun puolella. Tämän viikonloppumatkamme kohde oli Berliini, Saksan mielenkiintoinen pääkaupunki. Ensin täytyy kuitenkin mainita, että matkalla pohjoiseen pysähdyimme Hallessa, jossa sijaitsee yksi Saksan vanhimmista suklaatehtaista :) :). Siellä oli mielenkiintoinen museo suklaan historiasta ja ah, mahtava tehtaanmyymälä!

Suklaisia juttuja!

Mitä Berliinistä voi sanoa? Ainakaan yksi viikonloppu ei riittänyt kaupungin näkemiseen, ensinnäkin kaupunki on todella suuri (melkein 3,5 miljoonaa asukasta!) ja siellä on paaaaaaaaljon erilaista tekemistä ja näkemistä. Tietysti erityisesti historiasta kiinnostuneille.

Meillä kävi toistamiseen hyvä tuuri hotellin suhteen - hotelli oli nimittäin jälleen ylibuukattu ja saimme käyttöömme pienen huoneiston! Toimi aika hyvin, koska emme olleet varanneet edes aamupalaa (hinta 18 €/hlö!?!), joten saimme huoneistossa laitettua sopivaa aamupalaa itse. Berliinin hintataso oli muuten aika korkea erityisesti turisteja vilisevillä alueilla. Meille Etelä-Saksasta tuleville oluttuopin hinta (6-7 €) oli aika pöyristyttävä. Syömään (ehkä juomaankin) kannattaa siis suunnata vaikka metrolla vähän syrjempään.

Vielä on pitkä matka Suomen alkoholilainsäädännöllä tähän...

No, kiinnostavin nähtävyys Berliinissä on tietenkin jäljellä oleva pieni pätkä Berliinin muuria. Sen lähellä sijaitsee myös yksi tunnetuimmista Itä- ja Länsi-Saksan välisistä rajanylityspaikoista, Checkpoint Charlie. Uskomatonta, että suurin osa laittomista rajanylityksistä tapahtui juuri tällä kohdalla muuria, eikä esimerkiksi jossain syrjemmällä. Saimme lukea mielenkiintoisia tarinoita onnistuneista ja hieman traagisemmista rajanylitysyrityksistä. Ne muuten tulivat sitten seuraavana yönä uniin...

Checkpoint Charlie.

Vasemmalla itä, oikealla länsi.

Historiaa ei sovi unohtaa.

Juutalaisten muistomerkki.

Kävimme vierailemassa myös Saksan parlamenttitalossa (Reichstag), jonne kannattaa ennakkoon rekisteröityä netissä, niin välttää pahimmat ruuhkat, sillä sisäänpääsyssä on tarkat turvajärjestelyt. Parlamenttitalon katolle pääsi kävelemään ja ihailemaan hienoja maisemia, mutta muuten vierailu oli vähän pettymys. Olin nimittäin luullut, että vierailu käsittää myös kierroksen itse massiivisessa rakennuksessa. Ihan näkemisen arvoinen paikka silti (ilmainen sisäänpääsy)!

Dem Deutschen Volke - saksalaisille.

60-luvulla näytti aina tältä.

Lasikupolitaideteoshässäkkä Reichstagin katolla.

 Berliinissä voisi kuluttaa monta päivää tietysti myös vaikka shoppaillen, mutta tällä kertaa me keskityimme historiaan ja kulttuuriin. Sitä paitsi saksalaiseen tapaan sunnuntaisin kaupat eivät tietenkään ole auki. Sunnuntai oli sateinen, joten itse suuntasin Salvador Dalí -näyttelyyn ja sillä aikaa mies jatkoi historian opintojaan bunkkerissa. (Ok, myönnetään, päärautatieasemalla kaupat olivat auki myös sunnuntaina, joten ihan pikkuisen vaan kävin ostoksilla, ihan yhdet kengät vaan.).

Dalí -näyttely.

Syksyistä, eikö?

Joku sanoi, että Berliinissä täytyy käydä vähintään kerran vuodessa, mutta ei sinne halua jäädä. Täysin samaa mieltä! Sitä paitsi sunnuntai alkoi tuntua jo hieman liian pitkältä, sillä olimme Berliinistä vielä suuntaamassa kohti pohjoista Lyypekkiä ja laivasatamaa, Hippu-neiti nimittäin palasi kesälomaltaan "isovanhempien" kanssa! Yötä vasten ajoimme sitten koko porukalla takaisin Etelä-Saksaan.

Onnellinen koira omassa kodissa omalla pedillä. <3