maanantai 14. syyskuuta 2015

Kroatia/Pula

Saimme ystävät poimittua kyytiin Ljubljanan lentokentältä (joka muuten on älyttömän pieni ollakseen Slovenian pääkaupungin lentokenttä), ja pääsimme jatkamaan matkaa kohti Kroatiaa ja pohjoista Istrian niemimaata. Teillä ei ollut liikennettä enää illalla ja rajan ylikin pääsimme näppärästi ilman mitään jonottamisia.

Olimme vuokranneet lomahuoneiston villasta, jossa oli oma uima-allas. Villa sijaitsi muutaman kilometrin päässä Pulan keskustasta, Punta Verudelassa. Viikko vierähtikin aika nopeasti aurinkoa ottaessa, kylmiä juomia ja herkullisia ruokia nauttiessa ja pieniä retkiä lähiympäristöön tehdessä. Muuten lomaamme ei kuulunut mitään erikoisempaa ohjelmaa, sillä 3-vuotias lapsi ja koira sekä aurinkoinen hellesää rajoittivat myös hieman menemisiä.

Kroatia ei ole erityisesti olutmaa, mutta meilläpä oli omat, saksalaiset oluet mukana ;). Ruisleipä ja kaurapuuro vain puuttuivat...


Hipulla on kuuma!
Pula ei tuntunut kaupunkina erityisen sykähdyttävältä. Siellä oli vanhassa kaupungissa periaatteessa yksi kävelykatu (ja joitain pieniä poikkikatuja) ja vanhoja kiviä amfiteatterin muodossa. Hieman kaupungin ulkopuolella sijaitsi yksityisrahoitteinen Aquarium, joka oli rakennettu vanhaan linnoitukseen. Akvaariolta ei kannata odottaa liikoja, siellä haisi ummehtuneelta sukkahieltä ja osa altaista oli aika likaisen näköisiä. Mielenkiintoisinta antia oli lukea merikilpikonnien pelastusoperaatioista, ja "kylpytynnyreissä" oli myös joitain toipumassa olevia yksilöitä odottamassa vapauttamista. Osalta puuttui räpylä, osa oli löytynyt kietoutuneena siimaan tms. Onneksi kilpikonnat saadaan usein vapautettua pian takaisin luontoon!

Pulassa


Aquarium


Kala- ja äyriäisruoat näyttelevät tietysti pääosaa adrianmeren antimista nautittaessa! Hinnatkin ovat sopivan huokeita.
Eräänä iltana istuskelimme auringon jo laskettua lämpimässä kesäillassa terassillamme korttia pelaten. Pelin tuoksinassa havaitsin yhtäkkiä silmäkulmassani jotakin tummaa talon seinässä. Tarkempi vilkaisu osoittautui karmaisevaksi - skorpioni!! Pieni paniikki ja pakosuunnitelma käväisivät jo mielessä, mutta onneksi seurueen mieshenkilöiltä löytyi alkukantaista vaistoa tunkeilijan eliminoimiseksi. Ratkaisuksi kehkeytyi nopea suunnitelma hiuslakasta, sytkäristä ja kengästä...En taida kertoa tästä prosessista enempää, koska tapahtuman jälkeen opimme internetistä mm. että skorpionit tällä alueella eivät ole vaarallisia tai aggressiivisia. Jos ne jostain syystä sattuvatkin pistämään, pistos on heikompi kuin hyttysellä. Niin ja ihan pikkujuttuna tiedoksi vaan, että "do not kill scorpions, they are a strictly protected species". Hupsista.

Tällä parvekkeella tehtiin rikos. Kuvan henkilöt eivät liity tapahtuneeseen.
Poliisi oli saanut vihiä tapahtuneesta luonnonsuojelurikkomuksesta ja vieraili parvekkeellamme useaan otteeseen.


Istrian eteläisimmässä kärjessä sijaitsee Komenjakin kansallispuisto, josta löytyy upeita kallioisia rantoja. Puistoon on pieni pääsymaksu, olisikohan ollut muutaman euron per auto. Teimme tänne pienen retken, mutta kallioiset rannat eivät osoittautuneet parhaaksi mahdolliseksi paikaksi pienten lasten kannalta. Upeat maisemat ja hauska viidakkobaari olivat kuitenkin käymisen arvoisia!

Komenjak

Ratsastusharrastukseni sai jatkoa myös Kroatiassa! Melkein yhtä hyviä ratsuja kuin Lipizzanhevoset Sloveniassa..
Polkuvenereissulla Punta Verudelan edustalla ui vastaan tällainen ilmestys, joka meinasi hyökätä veneeseen...onneksi meillä oli mukana liekinheitin ja varvassandaali ja ja ja...
Jälleen kerran meillä oli onnistunut reissu, pienestä sairastelusta huolimatta saimme nauttia aurinkoisesta ja lämpimästä viikosta Adrianmerellä. Kroatia ei pettänyt meitä siis tälläkään kertaa! Kiitos matkaseuralaisillemme loistavasta lomaviikosta :).

Terveisin Nynnyvuoren blondit

lauantai 5. syyskuuta 2015

Grossglockner Hochalpenstrasse

Suomen loman jälkeen meillä oli tiedossa vielä yksi kesälomakohde, jonne lähtöä oli suunniteltu jo keväästä saakka. Meidän matkoillamme on aina niin hyvä meno, että päätimme tällä kertaa tarjota erinomaista seuraamme myös ystäväperheellemme. Niinpä pakkasimme Nynnyvuoressa autoon uimabrezenit ja muut rantahärpäkkeet ja lähdimme ajelemaan Itävallan ja Slovenian kautta kohti Kroatiaa ja siellä Istrian niemimaata. Ystävät lentäisivät Slovenian Ljubljanaan, josta nappaisimme heidät mukaan matkalla Kroatiaan. Matkaa Nürnbergistä Kroatiaan on noin 700 km, joten suunnittelimme menomatkalle yhden yöpymisen taktiikan. Yövyimme Itävallan puolella Zell am Seen lähellä ja aamuvarhaisella lähdimme valloittamaan Itävallan korkeinta vuorta, Grossglockneria (3798 m).



Grossglockner High Alpine Road on vajaa 50 kilometrin mittainen reitti alppimaisemissa, joka kulkee Hohe Tauern -luonnonpuiston läpi. Korkein huippu, jonne autolla pääsee, on Edelweiss-Spitze 2571 metrissä. Tienkäyttömaksu per auto oli noin 35 euroa. Tie ei todellakaan sovellu korkeanpaikankammoisille, mutta pelkonsa kannattaa voittaa uskomattomien maisemien vuoksi.

Mamma, minä tästä ihan pikkuisen vaan kurkistan...

Bin ich das Murmeltier?


Edelweiss, Edelweiss, kukka kaukaisten vuorten...
Reitille ei myöskään kannata lähteä kiireessä, sillä alppiteillä hurjastelu ei tule kysymykseenkään ("Hullu...! Ei näin kovaa...! Entä, jos jarrut ei toimi...!?"), eikä varsinkaan elokuisena viikonloppuna, kun puoli Eurooppaa lomailee.


Noin 2300 metrissä sijaitsee Kaiser-Franz-Josefs-Höhe Visitors' Centre. Keisari Franz-Josef, jonka mukaan huippu siis on nimetty, kiipesi tänne tarinan mukaan vuonna 1856.  Täältä on uskomaton näkymä suoraan Grossglockner -vuorelle sekä itäisten Alppien pisimmälle jäätikölle, Pasterzelle. Tuolla ylhäällä oli muuten yhtäkkiä todella kylmä, vain noin +5 astetta!

The Pasterze.

Keisari Franz-Josef Lisbettinsä kanssa...niin, ja tuo valkopaitainen tyyppi...on...yksityiskohta, joka pilaa kuvan aitouden.

Elokuinen viikonloppu ei muutenkaan ole ehkä idyllisin aika ajella Saksasta kohti eteläistä Eurooppaa, nimittäin ihan pari muutakin tyyppiä oli tosiaan lähtenyt liikenteeseen. Emme suosittele Itävallan ja Slovenian väliseen rajanylitykseen Karawanken -tunnelia, sillä siellä oli noin kolmen tunnin jonotusaika tunneliin sekä valtavat ruuhkat ennen ja jälkeen tunnelin. Onneksi slovenialaiset ystävämme olivat vinkanneet toisesta rajanylityspaikasta, joka kulki samaisen Kranjska Goran läpi, jossa autoilimme viime kesänä Slovenian reissulla. Vaikka tie on huonokuntoinen ja hidas ajaa, pääsimme silti jatkamaan matkaamme kätevästi Slovenian puolelle.

Ljubljanan lähellä lentoa odotellessamme saimme paikallisen opaskierroksen Kranjin kaupungissa, jossa maistelimme hieman olutta ja leivonnaisia - ihan normaali yhdistelmä, eikös.

Kranj

Pienpanimo-olut. Ehkä Slovenia kuitenkin on viinimaa...

Ja niin matka jatkui kohti Kroatiaa...