keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Hyvää joulua!

Hyvää joulua! Frohe Weihnachten! 
T. Nynnyvuoren blondit






Joulumarkkinoilla riitti tungosta vielä aattonakin!

Aurinko lämmitti jo kasvoja. Ehkäpä alakuloisuus siitä, että joulua pitää taas odottaa vuoden, väistyy ajatuksella kevään tulosta :)!

Kaunis Nürnbergimme <3.


Hippu ei olisi millään malttanut odottaa pakettien avaamista.

Mutta olihan Christkind jättänyt jotain perheen pienimmällekin.

Joulupäivän ulkoilut lintujen bongauksineen ja sitten takaisin suklaan, kirjan ja sohvan pariin.

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Pieni joulumarkkinavertailu

Frohe Weihnachten und einen guten Rutsch ins neue Jahr!

Jos rakastat joulua ja joulumarkkinoita, Saksa on oikea matkakohde joulukuussa! Joulumarkkinat avautuvat perinteisesti jo marraskuun lopulla, ja kestävät aina jouluaattoon saakka.

Monien vertailujen mukaan Nürnbergissä on Saksan kauneimmat joulumarkkinat. Täällä on iso vanhakaupunki, ja myös "kauppatori" on iso, ja hienojen, historiallisten kirkkojen ympäröimä, joten se tekee markkinoista erityisen tunnelmalliset. Markkinoilla on tarjolla tietysti kaikenlaisia saksalaisia herkkuja, meille ihan uusi juttu oli Feuerzangenbowle. Se on saksalainen mausteinen, kuuma glögijuoma, jonka päällä poltetaan rommiin kastettua sokeritötteröä, joka sulaessaan tippuu juomaan. Feuerzangenbowle-alue on Nürnbergissä aina ihan tupaten täynnä, erityisesti viikonloppuisin se on suosittu "aloittelupaikka". Tämä alue on avoinna uuteen vuoteen saakka, kun muut markkinat loppuvat 23. päivä. Jos siis haluat kokea suurta joulumarkkinahumua, suuntaa ehdottomasti Nürnbergiin!
Hippu ihmettelee Nürnbergin ihmisvilinää.
Suklaalla päällystettyjä hedelmiä markkinoilta.

 Viime viikonloppuna kävimme Forchheimin joulumarkkinoilla. Siellä erikoisuutena oli "maailman kaunein joulukalenteri". Raatihuoneen seinässä olevissa ikkunoissa oli luukku jokaiselle päivälle, ja joka päivä Christkind ilmestyy ikkunaan ja lausuu tarinan, runon tms.


Myös Erlangenissa oli mukavat, pienehköt keskiaikaiset joulumarkkinat. Saksalaiseen tyyliin juomasekoituksia voi tehdä myös näin jouluisin, ja siellä maistoimme ensimmäistä kertaa Glühbieriä. Siis kuumaa glögiä ja olutta sekaisin. Oluen vaahto on hauskan vaaleanpunaista, mutta muuten ehkä itse suosittelisin juomaan oluen oluena ja Glühweinin Glühweinina!

Tämän pienen joulumarkkinakierroksemme mukavimmat markkinat tähän mennessä olivat kuitenkin Zirndorfissa. Ne olivat vanhan linnan pihassa, ja sisäänpääsymaksu oli 5 €. Siellä oli erityisen paljon paikallisten käsityöläisten kojuja, toinen toistaan houkuttelevampia herkkuja (mukaan tarttui mm. tryffelijuustoa) ja upeat puitteet linnan vanhoissa tallirakennuksissa. Lapset pääsivät ratsastamaan ponilla tai kamelilla! Nämä markkinat eivät tuntuneet ihan niin kaupallisilta kuin suuremmat, kuten Nürnbergin markkinat. Leppoisa tunnelma :).




Tunnelmallista, ihanaa ja lumista joulua Suomeen 
toivottavat Nynnyvuoren blondit!

perjantai 12. joulukuuta 2014

Ratkaisuja tekstiin "Miten tekemättömän saa tehdyksi?" (osa I)

Lokakuussa tuskastelin koiran kouluttamista. Vaikka olemme täällä käyneet säännöllisesti koirakoulutuskentällä, alkusyksystä kaikki tuntui jotenkin epätoivoiselta tuon pienen riiviön kanssa. Tai ehkä riiviö on vähän liioittelua, oikeastihan Hippu on vain hyväsydäminen intoilija. Syyskuussa Hippu alkoi merkkailla ahkerasti, toista juoksua enteillen, ja samoihin aikoihin alkoi myös lenkillä "karkailu". (Se juoksu ei muuten vieläkään ole alkanut...). Noin vuoden ikään saakka saatoimme pitää Hippua aika huolettomasti vapaana, säännöllisesti kuitenkin luoksetuloa harjoitellen. Mutta syksyllä alkoivat maailman hajut kiinnostaa enemmän, eikä emännän tai isännän huhuiluilla enää ollut merkitystä. Välillä Hippu on käynyt omatoimiretkillä metsän siimeksessä, ja palannut sitten noin 10 minuutin päästä intoa puhkuen takaisin esittelemään uudelleen stailattua turkkiaan. Mm. peuran kakka toimii hyvänä kiharageelinä.

Guessin uutuuslaukut tarjouksessa 1€/kpl! Ja isäntä huutaa kaupan ovelta "tänne!". Jättäisitkö laukkuosaston tutkimisen kesken, ja lähtisit jatkamaan matkaa?

Myös hihnakäytöksessä oli parantamisen varaa, kuten tuosta lokakuisesta tekstistäni saattoi päätellä. Siispä päätin ottaa härkää sarvista tai lagottoa kikkuroista, miten sen nyt ilmaisisi parhaiten, ja varasin yksityistunnin ihanalta koirakouluttajaltamme Alexandralta. (http://www.family-dogs.de/). Ensin paneuduimme hihnakäytökseen. Koska saimme niin hyvät ja toimivat vinkit Alexilta, ajattelin jakaa ne teillekin, jos joku on kiinnostunut. Jokaisen koira tietysti käyttäytyy eri tavalla, eivätkä välttämättä nämä ohjeet siis toimi kaikille.

Hippu-Liisan hihnassa kulkemisen perusteet siis lyhykäisyydessään:
1. Käytössämme on kaksi hihnan pituutta: pitkä (n. 2m) ja lyhyt (n. 1m). Säädettävä hihna on siis olennainen.
2. Pitkä hihna: koira saa haistella ja mennä vapaasti. Vaikka väliaikaisesti vähän vetääkin, jos siltä tuntuu. Varsinkin tällaiselle nenätyöskentelijäkoiralle, kuten toki kaikille muillekin koirille, "sähköpostien lukeminen" on tärkeää.
3. Haistelu ja pitkässä hihnassa töhöttäminen päättyy, kun ohjaaja niin päättää. Otetaan koira vierelle, kaikessa rauhassa lyhennetään hihna lyhyeksi, sanaakaan sanomatta pyydetään koira istumaan vierelle. Voi vähän avittaa takapuolesta kevyesti painamalla.
4. Kun koira istuu ja kaikki on rauhallista, lähdetään liikkeelle.
5. Kun koira pyrkii liikaa eteenpäin, haistelee maata tai tekee mitä tahansa muuta kuin keskittyy kävelemään vierellä, nyppäistään hihnasta terävästi. Ei niin, että koiraan sattuu, vaan niin, että se hätkähtää. "Ohoh, mitä just tapahtui?" Ennemminkin se siis havahtuu ääneen, joka tulee hihnan nopeasta heilahduksesta. Tämän jälkeen käännytään heti vastakkaiseen suuntaan, eli vaihdetaan suuntaa.
6. Kun koira kävelee hienosti vierellä, ja siihen ollaan tyytyväisiä, koira saa palkkionsa. Palkkio on pitkään hihnaan pääsy. Siispä kehutaan, pidennetään hihna, ja sanotaan esim. "saa mennä", jolloin koira pääsee taas töhöttämään omiin ajatuksiinsa.

En olisi voinut uskoa, kuinka hetkessä Hippu oppi tämän! Käytännössä jo heti siellä tunnilla se tajusi, mistä on kyse, ja siitä saakka tämä menetelmä on meillä toiminut loistavasti! Erityisesti Jannen kanssa Hippu kulkee nyt tosi nätisti, koska Janne osaa varmaankin nyppäistä hihnasta terävämmin, kun minä en ehkä "raaski". Tarkkana pitää myös olla, että koira tosiaan kulkee lyhyessä hihnassa vierellä, ja siinä minulla on vielä korjaamisen varaa. Mutta jostain syystä Hippu tietää, että lyhyessä hihnassa ei venkoilla. Toisten koirienkin ohittaminen sujuu nyt paaaaaaljon paremmin kuin ennen (useimmiten)!

Tarkista palkkion laatu.

Viime aikoina ollaan harjoiteltu myös parkouria.


Aikaisemmin, Suomessa pentukoulussa saamiemme ohjeiden mukaan, yritimme "hihna kiristyy-pysähdy-koira tulee luokse-nami -tekniikkaa" (noin suurinpiirtein), mutta namin saatuaan Hippu säntäsi heti uudelleen liikkeelle. Tällä nykyisellä menetelmällä oivalsimme, että hienosti hihnassa kävelemällä se saa palkkioksi sitä, mitä se juuri sillä hetkellä tavoittelee, eli hajuja. Ensin tuntui ikävältä nyppiä hihnasta, mutta tosiasiassa sitä ei tarvinnut tehdä kuin aluksi muutaman kerran. Tämä ehkä siksi, että Hippu on luonteeltaan aika pehmeä koira, eikä sitä tarvitse kovasti komentaa, ja oppii jutun juonen nopeasti.

Pientä aktivointia myös sisällä.

Tänään kävimme sitten toisella yksityistunnillamme luoksetuloon liittyen. Harjoittelimme koirapillin kanssa, ja ainakin alkuun näyttäisi siltä, että siitä tulee toimiva juttu. Mutta päivitän jossain vaiheessa lisää siitä, kun saamme vähän harjoiteltua. Veikkaan kuitenkin, että se vaatii enemmän työtä kuin tuo hihnahomma. Mutta nyt jälleen hieman positiivisemmalla mielellä jatkamme koirakoulutuksen parissa!

Terveisin Nynnyvuoren blondit


perjantai 5. joulukuuta 2014

Taas...(valkeata)...joulua!


Ohhoh, muistin yhtäkkiä, että täällähän tämä blogi ammottaa tyhjyyttään. Eikä kukaan varmasti tiedä, mitä meille nyt kuuluu, kun en ole muistanut kuulumisia tänne päivittää ;). No, jos joku vaikka ei ole sitä vielä puskaradiosta (suom. facebook) kuullut, niin alkuperäinen suunnitelmamme olla täällä Saksassa tämän vuoden loppuun saakka onkin vaihtunut, ja uuden sopimuksen mukaan olemme täällä 30.6.2015 saakka. Itse jatkan opintovapaalla sinne saakka. Useimmat expatriaatit viipyvät kyllä kauemminkin, ja meidän 18 kk oleskeluamme on usein ihmetelty kovin lyhyeksi. Ja tottahan se on, aika menee niin nopeasti, että seuraavan kerran blogia päivittäessäni huomaan varmaankin pakkaavani tavaroita jo kotimatkaa varten.

Käväisimme lokakuussa eräässä ruotsalaisessa, kansainvälisessä design-tavaratalossa, ja silloin olivat juuri  saapuneet kauden uutuusjoulukoristeet. Niistä hullaantuneena aloin fiilistellä tulevaa joulua! Viime viikonloppuna aukesivat myös maailmankuulut Nürnbergin joulumarkkinat, Christkindlesmarkt. Kadut ovat täynnä turisteja, sillä kuuleman mukaan kaupunkimme väkimäärä tuplaantuu joulun aikaan!

Joulumarkkinoiden avajaiset.

Vaikka täällä ei lunta (vielä) olekaan, näistä markkinoista tulee silti aika jouluinen fiilis! Viileänä päivänä Glühwein (glögi) lämmittää juuri sopivasti, kojuista voi ostaa vaikka paahdettuja manteleita tai pientä suolaista syötävää, sekä tietysti Nürnbergin kuuluisaa Lebkuchenia. Se on ikään kuin pipari, mutta pehmeämpi ja kakkumaisempi, pähkinäinen joululeivonnainen, joka voi olla vaikka suklaallakin kuorrutettu. Herkkua!

Me vietämme siis tänä vuonna joulua täällä Nynnyvuoressa ihan kolmisin, ja ajattelin laittaa jouluksi sekoituksen suomalaisia ja saksalaisia jouluruokia. Tosin saksalaisten tuttumme mukaan pöytään ei täällä kateta mitään erikoista jouluna, kenties vain vähän parempaa makkaraa! En tiedä, olivatko tosissaan. Varmaan perunasalaatistakin on joku juhlaversio olemassa...Jouluoluita on tietysti myös tarjolla. Täällä myös perinteisesti jouluaattona lahjat jakaa Christkind ("Jeesus-lapsi"), ja joka vuosi Christkindiksi valitaan kaupungissa joku hehkeä, vaalea nuori neitonen, ehkä meidän Lucia-neitoamme vastaava. Perinteitä arvostava mieheni ehti tietenkin heti innostua ajatuksesta, ja oli jo varaamassa meille kotiin neitosta lahjoja jakamaan, ennen kuin pääsin väliin...;)

Joulukalenteri ikkunalla. Älkää huolestuko, en jätä noita kynttilöitä palamaan lähelle verhoja :).

Tänään illalla on ohjelmassa luksusta! Menemme syömään ja  joulukonserttiin, ja huomenna ehkä on mahdollista seurata Linnan juhlia Yle areenan kautta. Kiireetöntä ja stressitöntä joulunaikaa kaikille!

Hippua ei jouluvalmistelut paljon stressaa!

- Nynnyvuoren blondit

P.S. Joulun aika on perheen aikaa! Mitähän mieltä rakkaassa kotimaassamme oltaisiin tästä mainoksesta...?