Hipun toukokuisia mietteitä

Mamma istuu aika usein tässä koneella. Yleensä aamulenkin jälkeen se tulee tähän, ja sanoo, että "nyt tehdään vähän hommia". Tunnistan sen sanan jo, ja menen sitten itse ottamaan rauhassa makeat päiväunet. Tulen herättämään mammaa yleensä parin tunnin unien jälkeen. Silloin on sen ruoka-aika. Minä saan yleensä silloin mennä vähäksi aikaa minun pihalle. Istun terassin oven eteen ja sitten kun mamma sanoo "saa mennä", minä saan luvan mennä ovesta ulos. Tykkäisin olla tuolla pihalla vaikka koko ajan, mutta mamma ei jaksa olla siellä kanssani. On siellä yksinkin ihan kivaa, voi vaikka kaivaa kukkapenkkiä. Mutta hauskinta olisi, jos mamma tulisi leikkimään vaikka narulla tai pallolla. Joskus se kyllä tuleekin sitten, kun on syönyt. Ilmoitan sille aina, jos joku meinaa tulla meidän portista sisään. Jos mamma ei heti kuule, ilmoitan vähän kovempaa. Sitten se tulee ja sanoo, että "kiitos, riittää" ja minäkin olen tyytyväinen. Se ohikulkijoista ilmoittaminen on minun homma ja on kuulemma tärkeää.

Tässä on tää mun piha ja nää on mun leluja.

Kaikista hauskinta puuhaa on kuitenkin se, kun mennään pellolle. Ette usko, miten mielenkiintoisia reittejä myyrät ovat rakentaneet maan alle. Voisin seurailla niitä tuntikausia ja yrittää kaivaa niitä esiin. Mamma kertoi, että Nynnyvuoren kaupungissakin menee maan alla tunneleita, joissa on säilötty ennen vanhaan olutta. Kuinkahan huppelissa ne myyrät ovat silloin olleet...minäkin kyllä tykkään oluesta...No, joka tapauksessa en jaksa innostua mamman höpinöistä silloin, kun kaivan myyränkoloja. Mamma hermostuu siihen joskus, kun pitäisi jatkaa matkaa.

Tällä pellolla ei ole niin paljon niitä oluttunneleita, eikun myyrän reittejä, niin maltoin vähän poseerata.

Viime kuukausina en ole saanut juosta vapaana ollenkaan. Lähdin muutaman kerran metsässä vähän tarkistamaan kauempaa, olisiko siellä jotain pahanhajuista, jossa kieriä (hevosenkakkakasat on jo hei niiiiiiin nähty). Mutta en edes kovin monesti. No ehkä kerran olin vähän liian kauan poissa, saatoin itsekin vähän jo ihmetellä, mihin mamma jäi. Puhui jotain puolesta tunnista ja näytti vähän siltä, niin kuin sillä olisi joku hätänä.  Yritin sanoa mammalle, että silloin, kun on hauskaa, ei kannata katsoa kelloon. Joskus se on vaan aika nipo.

Sitten mamma tilasi semmoisen verkkokoulutuksen. Aina, kun meinaan lähteä karkuun, se heittää verkon päälleni. Sitä kai se verkkokoulutus tarkoittaa. Mutta nyt meillä on kyllä ollut ihan hauskaakin, enkä minä ole viitsinyt karkailla. Paitsi viime viikolla kävin kerran tsekkaamassa yhden peuran. Se oli vaaraton, ja tulin heti takaisin ihan omasta tahdostani (no okei, en saanut sitä kiinni, mutta ei sitä nyt tässä sen kummemmin tarvitse analysoida...). Saan juosta kuitenkin melkein vapaana, vedän semmoista kevyttä pitkää narua vaan perässäni. Kai se on siinä sitä varten, ettei mamma eksy minusta. Mammalla on kuulemma huono suuntavaisto, niin ehkä se on ihan hyväkin. Yleensä lenkillä me tehdään kaikenlaista hauskaa yhdessä, eikä minua ne metsän tai pellon hajut niin paljon aina kiinnosta. Mutta onhan se nyt vähän noloa mamman kanssa leikkiä julkisilla paikoilla...jos joku vaikka näkee. Siksi esitän välillä vähän etäisempää. Mamma sanoi, että minulla on teini-ikä ja se kuuluu asiaan. No en tiedä, olen kyllä jo kohta 2-vuotias.

En kyllä tajua, mitä tässä tiellä pitää harjoitella. Aika dorkaa. Mutta jos siitä makkaraa saa, niin kai sitä hullumminkin ajan voisi käyttää.

Viime viikolla meillä oli vieraita. Oli niin hauskaa, kun oli koko ajan jotain seurattavaa. Ja kerrankin samankokoisia tyyppejä kuin minä itse, ei tarvinnut edes kurotella niin, että yltää pussaamaan suoraan suulle. Ja kyllä minä pussailinkin! Mammaa ei saa pussata naamalle, mutta nämä mini-ihmiset suorastaan pussasivat minua takaisin. Ihanaa!

Ne mini-ihmiset oli tosi innostuneita tästä mun hiekkalaatikosta! Oon aina sanonut mammalle, että sieltä vielä jonain päivänä löytyy aarre.

Täällä kotona minä olen joskus tosi ahkera mamman apulainen. Ajattelin ruveta auttamaan näissä kotihommissa, kun mamma ei aina huomannut, että sukkia lojuu joka puolella. Minä keräilen ne sukat ja vien ne kylpyhuoneen lattialle, kun mamma sanoo "pyykkiin". Ja sitten, kun ne sukat ovat pyörineet siinä koneessa, otan ne koneesta pois ja mamma laittaa ne kuivumaan.

Mamma ei tajua, että tuo villasukka pitäisi laittaa sinne koneeseen, vaikka tulen joka aamu herättämään villasukka suussani ja vien sen vielä varmuuden vuoksi tuonne kylpyhuoneen lattialle odottamaan.

Viime aikoina mamma on ollut välillä vähän kummallisen oloinen. Kyllästyttääköhän sitä tehdä niitä "hommia", en ole oikein varma...Iltaisin se mököttää sohvalla ja jos minä saan luvan, hyppään siihen sohvalle mamman viereen tai syliin. Kaikista parasta on, kun painan pääni mamman rinnalle ja nukahdan siihen. Silloin mammankin hengitys yleensä tasaantuu ja tiedän, että kaikki on hyvin. Minä kyllä rakastan mammaa kaikista eniten tässä maailmassa. Sen jälkeen isäntää. En voi sille mitään, mutta menen aina ihan mutkalle, kun isäntä tulee töistä. Ja sitten rakastan niitä myyränkoloja. Ja tonnikalaa.