maanantai 4. elokuuta 2014

Strasbourg


Bonjour!

Teimme viime viikonloppuna pikaisen reissun Ranskaan, Alsacen maakunnassa sijaitsevaan Strasbourgiin. Tähänkin hienoon kaupunkiin pääsimme kätevästi autolla, Nürnbergistä noin kolmessa tunnissa. Baijerissa alkoivat koulujen kesälomat, viimeisenä Saksassa, mutta onnistuimme silti pienillä reittivalinnoilla välttämään pahimmat ruuhkat. Pohjois-saksalaiset puolestaan palailevat jo pikkuhiljaa takaisin lomilta, joten liikennettä tuntuu olevan nyt joka suuntaan.

Mutta Ranskaan siis! Strasbourg on tietysti tunnettu EU -parlamentista, Euroopan neuvostosta ja ihmisoikeustuomioistuimesta. Parlamenttiin ei valitettavasti päässyt sisään, mutta ainakin ulkoapäin katsottuna on siinä työpaikalla kokoa...Tervemenoa uudet mepit!


 
Strasbourgissa on myös upea, valtavan iso katedraali, jonka torniin pääsi kiipeämään pientä maksua vastaan. Meistä ainoastaan toinen kykeni tähän tehtävään, sillä toisen korkean paikan kammo näyttää muodostuvan vuosi vuodelta yhä vaikeammaksi. No, onneksi (yleensä) ei ole pakko kiivetä minnekään, mutta jos kiipeää, useimmiten on pakko tulla alas jollain keinolla, ja se on vielä suurempi kauhun paikka.

Kaupungissa oli tänä kesänä panostettu upeisiin valo-installaatioihin, ja tämän katedraalin lisäksi eräs silta toimi upean valo-shown näyttämönä. En saa harmillisesti tähän nyt ladattua videota, koska se näyttäisi kestävän ikuisuuden, eikä minulla juuri nyt ole ikuisuutta aikaa. Mutta menkää itse katsomaan, molemmat show:t olivat upeita helteisenä, pimeänä kesäiltana!!!



Tietysti Ranskassa ollessamme piti herkutella paikallisella viinillä ja juustoilla (Jannekin maistoi!), ja kesälomareissuun kuuluu myös jätski. Ja nyt sitten ihmettelen, mistä nämä kesäkilot oikein kertyvät...jep jep.


Paluumatkalla poikkesimme vielä Ranskan puolella pienessä Haguenaun kaupungissa ja Saksan puolella Karlsruhessa. Näissä paikoissa on uskomattoman paljon historian lehtien havinaa, ja kerta toisensa jälkeen tulee pohdittua, että eipä siitä toisesta maailmansodasta vielä niin kauan aikaa ole. Mitenkähän kauan ajan pitää kulua, että kaikki arvet ovat umpeutuneet?

Synkän oloinen Haguenau
Näkymä Karlsruhen linnasta, arvatkaa kumpi kiipesi tänne näköalatorniin?

No kyllä minäkin urheasti yritin, jopa kahdesti! Mutta matka tyssäsi loppuvaiheessa näihin kierreportaisiin.

Nyt sitten taas opiskellaan ja työskennellään hieman ensi viikonlopun reissua odotellessa - kohde on vielä avoin. Ehdotuksia?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti