maanantai 11. elokuuta 2014

Frankfurt am Main

Hallohallo!

Nynny-Niemisten viikonloppureissut jatkuvat. Tällä kertaa  ajelimme parinsadan kilometrin päähän, bisnes-kaupunki Frankfurtiin. Täytyy kyllä sanoa, että me täällä Baijerissa, tai siis korjaan Frankenissa, korjaan vielä kerran, Mittelfrankenissa (tämä on paikallisille erittäin tärkeää) elämme aikamoisessa lintukodossa. Vaikka Nürnberg on ehkä suomalaisella mittapuulla iso kaupunki (~ 500 000 asukasta), täällä on ihan lupsakka maalaisfiilis Frankfurtiin verrattuna.

Frankfurtissa (~ 700 000 asukasta) oli paljon kiireisemmän oloinen elämänmeno, enemmän autoja ja tietysti pilvenpiirtäjät tuovat kaupunkiin omanlaisensa leiman. Nynnyt olivat kaupungin hektisyydestä ja ihmispaljoudesta aivan ihmeissään!

Ensin kiipesimme, tai siis menimme umpinaisella hissillä Main Towerin 200 m korkeudessa sijaitsevalle näköalapaikalle. Vaikka toinen nynnyistä kärsii lievästä korkeanpaikan kammosta, näin korkealla se ei haitannut, koska fiilis oli ikään kuin olisi lentokoneesta katsellut maisemia. Eikä sinne tarvinnut kiivetä (avonaisia) portaita pitkin. Hienot näkymät "Mainhattanille" :)! 




Vierailimme myös asuntomessuilla! Tämän talon oli rakennuttanut itselleen joku Goethe.Goethen perhe harrastaa lukemista ja kotoilua suuressa, trendikkäästi sisustetussa oleskeluhuoneessa. Perheen äidin selfie koristaa makuuhuoneen seinää.


Kameralle ei näköjään ole tallentunut yhtään kuvaa kaupungin ytimessä sijaitsevasta Ziel -ostoskadusta. Lukuun ottamatta sitä faktaa, että kaupungin 700 000 asukkaasta noin 600 000 oli tuolla kadulla lauantaipäivänä yhtä aikaa ostoksilla, oli ostoksilla käyminen jälleen kerran antoisaa! Tosin tällä hetkellä kaupoissa on lähinnä kesäsesongin loppuja, eikä syyssesonki oikein vielä ole alkanut, joten mitään äärimmäisen herkullisia löytöjä ei tarttunut mukaan.

Hieman paikallista omenaviiniä (Apfelwein/Ebbelwei/Ebbelwoi whatever) kaupunkikävelyn lomassa sekä ilmaista kaupunkitaidetta. Ikosen museossa (alin kuva) ei sitten vierailtu, mikä lie suomalainen taiteilija..(Ei muuten ollut mitään kovin herkullista tuo omenaviini, ilme vähän hämää...).





Kotimatkalla poikkesimme vielä Würzburgissa, jossa sijaitsee hieno, kelttien noin 1000 eea. rakentama Marienbergin linnoitus (Festung Marienberg). Menee yhtä lailla reissun asuntomessuteemaan. Kelteillä oli käynyt ihan hyvä tuuri tonttiarvonnassa.







Hauskaahan tämä reissaaminen on, kun välimatkat ovat niin lyhyitä, mutta vähän väsyttävääkin joskus. Nyt taas muutama päivä "lepotaukoa", pyykinpesua yms. arkista, sitten alkaa isännän loma ja lähdetään vähän pidemmälle reissulle. Tschüü-üsssssss!

P.S. Mun unelma-auto oli parkissa Würzburgissa! Eikö ole mahtavan itsevarma tuo pieni, punainen maantiekiitäjä??? (Ks. teksti takalasissa).

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti