perjantai 31. tammikuuta 2014

Muutto lähenee!

Tänään oli(si ollut) viimeinen työpäiväni ennen opintovapaan alkua, mutta supertarttuva flunssapöpö päätti toisin. Heräsin eilen painostavaan tunteeseen rintakehässä - eikä se ollut pelkkää muuttostressiä tällä kertaa. Hienosti päätän siis työjaksoni sairaslomaan ja työkavereille heipat käyn sanomassa ensi viikolla. 

Toivottavasti perustropeilla ja levolla saan taudin yhtä nopeasti häviämään kuin se tulikin.

Talviflunssan lisäksi vastaanotin eilen jotain muutakin. Niemen muuttopalvelu vieraili meillä jopa kahteen otteeseen ja toi ison kasan muuttolaatikoita. Kunhan pääsen tolpilleni, näihin pitäisi sitten alkaa pakata tätä meidän elämää, ensi viikko on aikaa. Vieläkään tämä muutto ei silti tunnu todelliselta?
Pikkublondi Hippu ei tiedä muutosta vielä mitään, vaikka ihmettelikin laatikkomäärää ensin kiinnostuneena. Niin kauan kuin saa olla kotona ja vieläpä emännän kanssa, kaikki on hyvin.Isäntä on ollut Saksassa jo kohta kuukauden. Iltaisin vaihdetaan kuulumiset Skypen välityksellä pää kallellaan, ja välillä pitää käydä tarkistamassa sängyn toisella puolella, olisiko se isäntä vaikka Skypen kautta jotenkin ilmestynyt sinne. Kummallista, jonnekin se on hävinnyt, mutta pian nähdään taas!
Tästä se uudenlainen elämä siis kohta alkaa ja terveisiä meidän perheen kuulumisista Saksasta olisi tarkoitus lähetellä tämän blogin välityksellä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti