Juuri nyt on kulunut vuosi siitä, kun viimeksi astuin oman, suomalaisen työpaikkani ovesta sisään ja tein "oikeita töitä". Vuosi sitten toisaalta kauhistutti ajatus olla "vain" kotona, mutta toisaalta se tuntui myös hienolta mahdollisuudelta syventää osaamistaan opintojen kautta. Nyt vuoden jälkeen tiedän, että matkaan on mahtunut monenlaisia ajatuksia sekä innostuksesta ahdistukseen.
 |
| Franken. |
Ehkä joku on joskus miettinyt, mitä minä täällä oikein puuhailen päivät pitkät, kun Janne käy töissä. (Olenpa sitä kieltämättä joskus itsekin miettinyt...). Minullahan on ollut tässä työn alla avoimen yliopiston kautta suoritettavia opintoja, joita olen tehnyt tasaiseen, mutta loppujen lopuksi melko leppoisaan tahtiin. Toki stressipiikkejä on ilmaantunut silloin tällöin, kun joku iso oppimistehtävä on pitänyt saada pakerrettua valmiiksi. Tämä opiskelu on kyllä melko yksinäistä puurtamista, ja välillä tekisi niin kovasti mieli päästä heti toteuttamaan opittuja asioita käytäntöön ja pohtimaan näkökulmia työpaikalle. Viime vuoden aikana opiskelin monta mielenkiintoista kurssia johtamisesta, ja tämän kevään aikana olisi tarkoitus vielä tehdä (=teen) aikuiskasvatuksen opintoja. Ensimmäisen aikuiskasvatuksen kurssin alkaessa en kyllä vielä huuda hurraata ja hypi innostuksesta kattoon, mutta toivottavasti pääsen tähänkin aiheeseen jotenkin kiinni - muuten tulee tuskainen taival näiden kurssien parissa. (Mutta ihan oikeasti...mitä teille kertoo kurssin nimi "Vuorovaikutus- ja kasvatussuhteiden eettiset ehdot"? Blaah!).
 |
| Kotikulmia. |
Viime kevät ja oikeastaan kesäkin vielä meni uutuudenviehätyksessä. Oli ihan hauskaa olla kotona ja tehdä asioita ihan oman aikataulunsa mukaan. Sekä ulkomailla asumisessa että opinnoissa oli jotakin uutta ja virkistävää. Mutta kesän jälkeen alkoi tökkiä. Ei niinkään tämä paikka, mutta aloin pohtia ja stressata omaa rooliani ja ansioluetteloon ilmestyvää aukkoa - kuinka paljon paremmalta näyttäisi, jos tämänkin vuoden aikana olisin työskennellyt? Menisikö tämä kaikki aika hukkaan ja taantuisin täysin osaamattomaksi kotirouvaksi? Millä oikeudella olen muka kotona, vaikka ei ole edes lapsia huolehdittavana? Ahdistavaa. Näissä ajatuksissa pyörin jonkin aikaa syksyn pimenevissä ja sateisissa päivissä, kunnes päätin lopettaa. Kuinka monelle oikeasti avautuu tällainen mahdollisuus pitää taukoa töistä ja keskittyä omaan kehittymiseen, oppia uutta kieltä ja matkustella? Hulluhan minä olen, jos huolehdin jostain pienestä aukosta ansioluettelossa - työelämää on tässä jäljellä vielä aika monta kymmentä vuotta!
 |
| "Koiraniityksi" nimeämämme pelto, jossa on aina paljon koiria omistajiaan ulkoiluttamassa. |
Ennen tänne muuttoa ajattelin, että sitten kun on kerrankin aikaa, niin opettelen kokkaamaan uusia erilaisia ruokia, koti on aina siisti ja vaatteet silitetty, harrastan paljon urheilua ja näytän hyvinvoivalta, koirasta tulee supermallikas, kun on pelkkää aikaa keskittyä kouluttamiseen. Hahhah! :D Eihän ihminen nyt yhtäkkiä automaattisesti muutu ihan toisenlaiseksi, vaikka elämäntilanne muuttuukin! Edelleen pähkäilen ruokakaupassa, mitä ihmettä ostaisin ja laittaisin ruoaksi. Tässä asunnossa on 104 neliötä, eikä sen jokainen nurkka todellakaan kiillä puhtauttaan - varsinkaan nyt, kun kevätaurinko paistaa. (Äiti..en ole pessyt ikkunoita täällä kertaakaan...). Onneksi Hippu raahaa minut lenkille useamman kerran päivässä, ja olen löytänyt huippuhyvän treeniohjelman kaapeli-tv:n kautta, jota myös aika urheasti olen harjoittanut. (Ajattelin ensin, että etsisin sopivan kuntosalin, mutta tästä läheltä ei ole löytynyt hyviä vaihtoehtoja, koska harva sali tarjoaa esim. Les Millsin tunteja tai muutakaan ryhmäliikuntaa - outoa..kai saksalaiset sitten vaan keskittyvät vaeltamaan). Koiran koulutuksesta on tullut avauduttua jo useampaan otteeseen, eli ei siitä nyt sen enempää. Paitsi että se aikaisemmin mainitsemani koirapillikoulutus on nyt alkanut tuottaa tulosta - olen toiveikas :). Ja lisäksi kouluttajan ehdotuksesta siirryttiin tänä vuonna jo edistyneiden ryhmään! Omasta edistymisestäni sen verran, että saksan kielen opiskelussani on nyt meneillään luova tauko, kun kävin suorittamassa B1-kokeen, ja odottelen siitä tuloksia ennen kuin päätän, jatkanko B2-tasolle, missä ja milloin. Päivittäisissä asioissa pärjää tällä kielitaidolla jo varsin hyvin, pystyy esimerkiksi jo sujuvasti seuraamaan Saksan "Unelmien poikamiestä" telkkarista :D!
Kieltämättä välillä olo on sellainen, kuin Philillä "Päiväni murmelina"-leffassa. Tiedättekö sen tunteen, kun herää joka aamu ja huomaa, että kaikki toistuu samanlaisena :D. Aamulenkille koiran kanssa, sitten pari tuntia hommia, lounas, pikku kävely koiran kanssa, pari tuntia hommia, jumppaamista, ruoan laittoa ja illalla telkkaria. Eat, work, sleep - repeat. Onneksi täältäkin on löytynyt uusia ystäviä, joiden kanssa viettää välillä aikaa, lisäksi lähistöllä on paljon paikkoja, jonne voi tehdä pikku reissuja ja iltaisin voidaan pohtia, mitä ihmettä tehdään tällä elämällämme :D. Siinäpä ne tärkeimmät, eikä juuri nyt paljon mitään erityisempää kaivatakaan.
En tiedä, kiinnostiko tämä avautuminen nyt oikeastaan ketään muuta kuin itseäni, mutta jotenkin tuli sellainen hätkähdys tajuttuani olleeni vuoden kotona. Positiivista tässä kaikessa on ollut (uuden) kielen oppiminen, uusien ihmisten tapaaminen, matkustelu, vapaa aikataulu (mahdollisuus ulkoilla päivällä valoisaan aikaan niin paljon kuin huvittaa!) jne jne. Negatiivisinta on ehkä jatkuva väliaikaisuuden tunne - elämää pitää suunnitella eteenpäin pikku pätkissä, koska sen pidemmälle ei osaa tai uskalla vielä ajatella, vaikka välillä tekisi mieli jo ostaa tontti ja alkaa suunnitella omakotitalon pohjapiirustusta! Voisin sanoa myös negatiiviseksi asiaksi sen, että läheiset ovat niin kaukana, mutta enpäs sanokaan, koska on ollut niin mahtavaa, että moni on käynyt meillä kylässä ja olemme saaneet esitellä uutta, ihanaa kotikaupunkiamme vieraille!
Jonkinlaista välitilinpäätöstä tässä piti nyt tehdä, ja viivan alle jää kyllä sittenkin paljon enemmän niitä aurinkoisia kuin ahdistuneita hetkiä. Niin ja tervetuloa kyläilemään tänäkin vuonna, Gasthaus Niemisessä odotetaan jo kovasti kevättä :).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti