sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Paluumuutto ja sen pituinen se.


Alkuvuodesta 2014 saimme Jannen työn kautta mahdollisuuden lähteä vuodeksi Saksaan työkomennukselle. Emme tienneet Nürnbergin kaupungista tai Saksasta ylipäänsä juuri mitään, ja osasimme kieltäkin vain kohtuullisesti. Päätimme tarttua kuitenkin tilaisuuteen, kun minunkin oli mahdollista jäädä opintovapaalle töistäni ja saada siihen jopa aikuiskoulutustukea. Tämän blogin tarkoituksena oli kertoa kuulumisia vuoden varrelta.

Vuosi kului, ja kului toinenkin. Huomasimme heti viihtyvämme Nürnbergissä kuin kotonamme. Aloimme oppia saksan kieltä ja ymmärtää jäyhää frankkilaista kulttuuria. Tutustuimme muihin ulkosuomalaisiin sekä muualta tulleisiin ihmisiin, ja monista saimme toivon mukaan elinikäisiä ystäviä. Koiran kautta tutustuimme myös paikallisiin ihmisiin, vaikka muuten saksalaisten ystävyyssuhteiden luominen oli aika vaikeaa.

Meillä oli elämämme tilaisuus matkustaa autolla ympäri Eurooppaa. Koska lomia täytyi sovitella vain yhden ihmisen osalta, pääsimme pariin otteeseen myös kauemmas maailmalle (kiitos myös äitini, joka innolla tuli lomailemaan ja hoitamaan koiraa). Nautimme saksalaisesta, rennosta elämäntyylistä ja muistimme mainostaa erinomaisia paikallisia oluita jokaiselle meidän luonamme käyneelle suomalaiselle vieraalle. Yhdessä ihmettelimme, kuinka voi olla mahdollista ostaa ravintolasta haluamansa juoma, ja mennä nauttimaan sitä minne itse haluaa. Vaikkapa viereiselle sillalle auringonlaskua ihailemaan. Tai kuinka naapurin päiväkodin kevätjuhlaan roudattiin kunnon musiikkivehkeet, makkarakioski ja tietysti olutta aikuisille.



Ensimmäisen vuoden aikana kävimme lukemattomia keskusteluja tulevaisuudesta. Jokainen ulkomailla asuva suomalainen varmaankin tunnistaa itsessään tietynlaisen levottomuuden. Pohdimme, kannattaisiko minunkin mennä töihin. Koska olimme Saksassa komennussopimuksella, kuuluimme edelleen suomalaisen sosiaaliturvan piiriin. Sen vuoksi minullakin oli mahdollisuus nostaa opintoihini tukea Suomesta. Jos olisin ottanut Saksassa vastaan pienenkin työhomman (pohdin muun muassa englannin opettajan töitä) ja ansainnut veronalaista tuloa, oikeuteni suomalaiseen sosiaaliturvaan olisi katkennut saman tien. Olisin myös joutunut itse maksamaan sairausvakuutukseni, sillä Saksassahan ei varsinaisesti ole julkista terveydenhuoltoa. Käytössä on myös perheverotus - jos toinen puoliso tienaa vain vähän tai ei ollenkaan, toisen puolison verotus kevenee vastaavasti.

Huokeat elinkustannukset huomioon ottaen käteen jäi kaikkien näiden laskelmien tuloksena enemmän nettoa käytettäväksi, mikäli en tekisi töitä, niin hullulta kuin se kuulostaakin. Siispä päätimme, että toinen meistä keskittyy uraansa ja toinen itsensä kehittämiseen muilla keinoin. Yritin pyristellä irti "Hausfrau-ajattelusta" (jollaisena en itseäni pitänyt enkä pidä edelleenkään), ja selitellä valintojamme jokaisessa käänteessä, joka näin jälkikäteen tuntuu ihan hullulta. Eihän kukaan ole velvollinen perustelemaan omia valintojaan kenellekään muulle kuin itselleen. Suomalaisena (ja suomalaisen) on vaikeaa ymmärtää, miksi toinen puoliso ei tekisi yhtälailla töitä tai tekisi vähemmän. Menemättä siihen sen syvällisemmin, on Hausfrau -kulttuurissa omat hyvätkin puolensa, kun ymmärtää syitä ja seurauksia paremmin. 

Jossain vaiheessa totesimme, että viihdymme Saksassa niin hyvin, että voisimme puolivakavasti myös pohtia sinne jäämistä pidemmäksi aikaa. Teimme jo pienimuotoisia suunnitelmia jäämisen suhteen, ja mietimme erilaisia vaihtoehtoja. Joskus elämä kuitenkin asettaa polulle sellaisia mutkia matkaan, että suunnitelmat eivät käy toteen. Toisen Saksan vuotemme loppupuolelle sattui niin vaikeita asioita, että päädyimme lopulta pakkaamaan tavaramme alkuperäisen suunnitelman mukaisesti ja palaamaan Suomeen tuttuihin kuvioihin. Opintovapaani oli kuitenkin ehtinyt jo päättyä, joten minulla edessä oli (ja on tälläkin hetkellä) uuden työn metsästäminen. Jannellakin uudet haasteet odottavat Suomessa, jahka vihdoin kaikkien käytännön järjestelyjen jälkeen paluu hänelläkin on edessä ensi viikolla.

Päätös paluumuutosta ei ollut helppo eikä itse paluu varsinkaan. Oli äärimmäisen vaikeaa jättää hyvästit ystäville, uudelle rakkaalle kotikaupungille ja sille elämälle, johon oli niin kovasti kiintynyt. Kaksi vuotta kuulostaa lyhyeltä ajalta, mutta se on tarpeeksi pitkä aika ymmärtää, että on oppinut elämästä ja itsestään paljon uutta, sekä hyvien että vaikeiden kokemusten kautta. Jotkut saattavat pitää sitä jopa ylimielisyytenä, kun totean, että vain itsekin ulkomailla asuneet ymmärtävät, mitä on olla ulkosuomalainen. On vaikeaa kertoa kokemuksistaan ja havainnoistaan innostuneena, jos vastaanottaja kokee sen snobbailuna. Ei ole niin, että ulkomailla olisi kaikki paremmin ja elämä siellä olisi pelkkää huoletonta lomailua. Arki muodostuu arjeksi joka paikassa, eikä ongelmiaan pääse karkuun, vaikka matkustaisi maailman ääriin.


Tätä kirjoittaessani olen itse yrittänyt sopeutua Suomeen uudelleen parin kuukauden ajan, ja kaipaus Nürnbergiin on hetkittäin jokaista solua raastava. Uskon kuitenkin, että kunhan muuttokuorma saapuu (keskiviikkona, jee!) ja Janne (perjantaina, jee jee!) palaa vihdoinkin kotiin, pääsemme kulttuurishokista yli ja takaisin "sääntö-Suomen" ihmeelliseen maailmaan. Aika näyttää, kuinka kauan vielä jokaisen keskustelun päättää lause, "no pääseehän sinne aina takaisin...". 

Nynnyvuoren blondit kiittää & kuittaa.  

    

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Mauritius, Le Maurice

Alors!

Lomailimme maalis-huhtikuun vaihteessa kaksi viikkoa Afrikan pikkuisella Mauritiuksen saarella. Valitsimme lomakohteeksemme Balaclava Bayn saaren länsirannikolla ja sieltä The Ravenala Attitude -hotellin. Tarkoituksenamme oli vaipua täydelliseen unholaan kahdeksi viikoksi, nauttia auringosta ja kuumasta rantahietikosta sekä syödä ja juoda itsemme hotellin 10:ssä eri all inclusive -ravintolassa ähkyyn. Se olikin ennen kokematonta ja täydellistä!!!

Hotellin oma ranta

Näkymä hotellilta merelle
Meillä oli pieni epäilys all inclusive -hotellien ruokatasosta, mutta tässä hotellissa kaikki oli viimeisen päälle tuoretta ja herkullista! Paras hotellin ravintoloista oli paikallista ruokaa tarjoava ravintola, jossa pääsimme myös itse kokkikurssille. Joinain iltoina isompi illallisbuffet katettiin rannalle, ja joka päivä lounaalla sai upottaa varpaansa hiekkaan ja nauttia grillin antimista. Paikallinen rommi on juomista kuuluisin, siitä valmistui yllättävän monta hyvää drinkkiä...

Tässä valmistuu paikallinen, sopivasti tulinen curry.


Kala oli tuoretta!


Tarjolla oli joka päivälle erilaista liikunnallista ohjelmaa. Aamun sai aloittaa joogalla tai vesijumpalla tai lähteä merelle kanootilla, polkuveneellä tai sup-laudalla. Lisäksi naapurihotellilla oli erittäin siisti hevostalli, josta sai lähteä rannalle ratsastamaan. Aivan mahtava kokemus!


Myös tanssia olisi voinut opetella.


Kävimme parilla järjestetyllä retkellä, mutta ne olivat todella kalliita ja sisällöltään kohtalaisia. Uintiretki delfiinien kanssa kuulosti hienolta, mutta käytännön toteutus oli aikamoinen pettymys. Eräällä lahdella uiskenteli noin 5 delfiiniä, jotka oli ikään kuin piiritetty ainakin 20 turistiveneellä. Halutessaan veteen sai hypätä snorklaamaan, ja jos sattui hyvä tuuri, delfiinit saattoivat uida alapuolelta ohi. Koko homma tuntui ennemminkin delfiinijahdilta kuin hienolta elämykseltä, vaikka ei siinä toki eläimiä mitenkään vahingoitettu ja olisivathan ne voineet uida poiskin. Viimekeväinen 1000 delfiinin parven kokemus Kaliforniasta jäi kyllä mieleen aidompana.

Eräänä päivänä otimme taksin ja ajelimme sillä saaren pääkaupunkiin, Port Louisiin. Se on noin 300 000 asukkaan kaupunki. Mauritius on yksi Afrikan rikkaimmista valtioista, joten emme ehkä tällä uhkarohkealla reissullamme päässeet vielä tutustumaan syvimpään Afrikkaan...Oli silti mukava käydä tutustumassa paikalliseen elämänmenoon hotellilla löhöämisen sijaan.

Kauppahallin markkinahumua.

Port Louisin ydinkeskustaa...

...ja hiljaisempaa turistien ostosaluetta.

Kaikista antoisinta oli jutella paikallisten asukkaiden kanssa mauritiuslaisesta elämänmenosta. Taksikuskimme Kris kertoi kysyttäessä, että hän on käynyt kahdesti ulkomailla: Intiassa ja naapurisaarella Reunionilla. Hän ei ikinä tule tienaamaan niin paljon, että voisi matkustaa vaikkapa Eurooppaan. Saarella on jonkin verran vaateteollisuutta, johon tuodaan siirtotyöläisiä Bangladeshista. Kris arveli, että he saavat palkkaa ehkä 500 euroa kuussa. Paikalliset nuoret haaveilevat useimmiten juristin tai lääkärin ammatista. Kris yritti houkutella meitä mukaansa laukkakisoihin, joka on Mauritiuksen suosituin urheilulaji. Mutta emme "ehtineet" :)!

Erikoinen luonnon kivilajien muodostelma.

Luonto oli vihreää, vaikka kesä oli juuri loppumaisillaan ja talvi alkamassa.

Jättiläisturtlesit.
Meidän hotellimme "oma" koira oli varsin valloittava tapaus. Nimesimme sen Hipun ulkomaanserkuksi, eli "Sirkuksi". Sirkku päätti eräänä iltana, että hän tulee meidän bungalowiimme yöksi. Kävi tarkistamassa paikat ja kävi sohvan viereen nukkumaan, kuten olisi aina "meillä" asunut :). Mutta matkalaukkuun hän ei päässyt mukaan, näytti elämäänsä niin onnelliselta ja tyytyväiseltä rantahietikosta rapuja kaivaessaan ja hellämielisten turistien pihvinjämiä syödessään!

Sirkku iltakierroksella.

Jos kysytte, suosittelemmeko Mauritiusta matkakohteena, vastaus on tietysti kyllä. Täytyy ehkä kuitenkin huomioida, että saari elää turismista ja täytyy ehkä nähdä vähän vaivaa, jos haluaa kokea jotain muuta kuin turisteille räätälöityä. Ehkä siihen on hyvätkin mahdollisuudet mahtavan luonnon puitteissa, meidän tavoitteenamme kun oli ennemminkin ihan rehellisesti vain olla ja löhöillä. Siksi valitsimme ensimmäistä kertaa all inclusive -hotellin, joka oli toimiva ratkaisu mutta riittävä kahdeksi viikoksi, koska päiviin oli tarjolla muutakin ohjelmaa kuin aurinkotuolissa makailua. Muuten saarella oli aika kallista, eivätkä mainostetut shoppailumahdollisuudet olleet kovinkaan ihmeellisiä. Valkoista hiekkaa, aurinkoa ja lämmin meri - kyllähän se aina kelpaa! :)


Saarelle Euroopasta ensimmäisenä saapuneiden hollantilaisten jälkeläisiä kuulemma liikkuu viidakossa edelleen. Taisimme saada tuosta notkeasta ja nopealiikkeisestä, jumalaisesta olennosta otoksen...Oolioliolioooooo!



keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Es weihnachtet!

Ilmassa on joulun tuntua! Joulu tulla jollottaa!

Jotenkin noin ehkä voisi kääntää tuon otsikon, mutta minun mielestäni myös suomen kielessä pitäisi olla verbi, jolla kuvata joulumielen saapumista. Oma ehdotukseni kaikista kyseenalaisista mielleyhtymistä huolimatta on "joulututtaa". Sitä voi käyttää kontekstista riippuen hyvin monilla eri tavoilla. Voi vaikka sanoa, että "nyt kyllä joulututtaa niin paljon, että taidanpa ryhtyä piparihommiin". Tai sitten "voi j..., kun joulututtaa", jos joulukiire, -tushka ja -ahdistusch pukkaa päälle.

Nyt siis joulututtaa sen verran, että jaan tässä joulun alla muutamia kuvia saksalaisesta joulutunnelmasta. Samalla haluan toivottaa kaikille oikein tunnelmallista joulua ja iloista uutta vuotta 2016! Nynnyvuoren kolme blondia -blogi jättäytyy määrittelemättömäksi ajaksi luovalle tauolle.

Kölnin tuomiokirkon joulumarkkinat
Merry go round

Gut Wolfgangshofin romanttiset joulumarkkinat vanhalla tallin pihalla Zirndorfissa. Lempparimarkkinat!
Tallin ylisillä oli vaikka mitä jännittävää!

Glühwein -tauko Abensbergin Turmweihnachtissa.

Jouluseimi Münchenissä (etsi kuvasta virhe...)

Vettä sataa Münchenissä, joulututtaa niin penteleesti!

Münchenin Englischer Gartenin joulumarkkinoissa oli taikaa...





Kuusen alla on kummaa puhinaa,
karvaisen kuonon jouluista tuhinaa,
heilahtaa kuusen katveessa tassu,
kurahtaa vihreän varjossa massu,
joulukarhu on asialla
oksien peitossa kuusen alla.
Karhulla mielessään jouluiset ilot,
purkki ja lahjat ja omenakilot.
Siksipä heilahtaa karvainen tassu,
siksipä kurisee massu,
että on tarpeen hetkinen vartoa,
odottaa, paastota, punoa vartoa.
Jälkeen koulun on odotus joulun
kaikkein kauneinta maailmassa.
Karhun mielessä joulu väikkyy
kynttilän valo silmissä läikkyy
mieli on auvoinen, mieli on avoin
viettääkseen joulua jouluisin tavoin.
-Elina Karjalainen






tiistai 1. joulukuuta 2015

Ruokakorivertailu

Tervehdys!

Täällä eteläisessä Saksassa asuessaan yllättyy usein positiivisesti ruokakaupan kassalla - ei niinkään asiakaspalvelun laadusta tai pakkausalueen kätevyydestä, vaan kassakuitin loppusummasta! Päätin tehdä vähän tutkivaa journalismia, ja etsin suomalaisissa ruokakoritutkimuksissa käytetyn ostoslistan (katso Ylen ruokakorivertailu toukokuulta 2015) ja marssin sen kanssa lähikauppaamme Aldiin. Aldi on miltei identtinen ostospaikka Lidlin kanssa. Yleensä käymme hakemassa sieltä pikaisesti jotain täydentäviä ostoksia, kun viikottaiset isommat ostokset teemme Realissa (ehkä suomalaista Citymarketia vastaava, varmasti Aldia kalliimpi siis).

En ostanut kaikkia tuotteita (esimerkiksi appelsiinileivoskeksit eivät oikein ole makuuni), vaan kuljeskelin kaupassa ostoslistaani tuotteiden kilo-/litrahintoja tuhertaen. Vertailusta jätin pois omenasiiderin (sitä ei täällä saa), pakastemansikat (niitä ei ollut juuri nyt saatavilla) sekä ruisleivän, koska sillekään ei Aldista oikein löytynyt vastinetta.



Tässäpä tulokset hienosti excelissä! Ihan itse tein. (Nyt voit palkata minut tiimiisi, Janne!).
  
Tuote
S-ryhmä, € Kesko, € Lidl, € Aldi, €
Appelsiinileivoskeksi
5,3 5,83 3,3 3,3
Appelsiinimehu 0,99 0,99 1,19 0,89
Banaani 1,39 1,69 1,29 1,29
Broilerin filesuikale 9,97 11,96 9,98 6,98
Cola 1,03 1,33 0,84 0,71
Corn Flakes 2,98 3,18 3,3 1,89
*Edam-juusto 5,61 4,85 5,49 4,48
Fetajuusto 12,45 12,45 11,45 8,5
Jauheliha 8,48 8,22 7,1 5,18
Kahvi 5,38 6,18 5,38 3,69
Kalapuikot 3,56 3,56 2,42 3,31
Kananmunat luomu 5,72 5,72 5,14 4,58
Ketsuppi 2,04 2,2 0,92 1,58
Margariini 60% 1,88 2,13 1,48 1,3
Meetvursti 7,95 7,96 7,96 5,5
Olut vaalea lager (!!!) 3,06 3,98 3,08 0,58
Peruna 0,73 0,75 0,6 0,56
Pikakaurahiutale 1,32 1,44 1,08 0,78
Pitkäjyväinen riisi 1,59 1,59 0,92 0,9
Porkkana 1,25 1,35 1,09 0,77
**Rasvaton maito 0,79 0,83 0,79 0,55
Rypsi/rapsiöljy 2,35 2,54 1,59 0,99
Sokeri 0,79 0,79 0,68 0,65
Tumma suklaa 14,9 10,95 7,9 8,7
Täysjyväspagetti 2,1 2,58 1,58 1,7
Vaniljakermajäätelö 2,09 2,19 2,89 0,92
Vehnäjauho 0,48 0,58 0,41 0,35
Vispikerma 4,95 4,95 3,45 2
YHTEENSÄ 111,13 112,77 93,3 72,63
*Edam-juustoa sai Aldista vain viipaloituna, kuten yleensä muitakin juustoja täällä.
**Rasvaton maito Aldissa = 1,5%.

Tummensin taulukosta muutamia huomionarvoisia kohtia, ja kuten näette, liha- ja maitotuotteet ovat täällä huomattavasti edullisempia kuin suomalaisissa kaupoissa.

Oluen hintaero on jo ihan naurettava! Parasta ottaa tässä huomioon, että Aldissa myytävä olut on muovipulloissa ja aikamoista kuraa, mutta ihan "oikeakin" olut on täällä edullista kaupasta riippumatta.

Suomalaisella sokeriverolla selittyisi tuo vaniljakermajäätelön huima hintaero, mutta miksi tumma suklaa on silti jotakuinkin samoissa hinnoissa? Aldin tumma suklaa oli 70%, en tiedä, mitä nuo muut olivat.

Sitten vielä muutamia havaintoja bio- eli luomutuotteista. Käsittääkseni ne ovat Suomessa erityisen kalliita? Näihin listan tuotteisiin olisin voinut ostaa jopa Aldista vaikka mitä luomua, mutta otin mukaan ainoastaan täysjyväspagetin luomuna, koska sitä ei ollut tavallisena. Luomubanaanit maksoivat saman 1,29 €/kg kuin tavallisetkin, luomuporkkanat olisivat olleet 1,15 €/kg tuon 0,77 €/kg sijaan. Silti halvempia kuin S:n tai K:n tavalliset porkkanat. Meillä on lähistöllä yksi ihan loistava Biomarkt, josta käyn joskus hakemassa jotain tiettyjä tuotteita. Se on kokoluokaltaan ehkä suomalaista Alepaa vastaava, ja kaikki on luomua - vihannekset, hedelmät, maito- ja lihatuotteet, kuivaelintarvikkeet, kosmetiikka...Kaikki on todella houkuttelevasti esillä, ja siitä jo itsestään tulee terveellinen fiilis! Biolla on täällä todella paljon suurempi rooli kuin Suomessa ja sitä osataan myös markkinoida!

"Vähärasvainen" maito 1,5%
Summa summarum: ovathan ne ruokaostokset siis tutkitustikin edullisempia täällä kuin Suomessa. Ruokakorin hinta on 40 (!!!) euroa edullisempi kuin Keskon vastaava ja yllättäen vielä 20 euroa edullisempi kuin Lidlissä. Aika monta euroa jää taskuun ylimääräistä täällä, joilla voipi huoletta käydä ravintolassa syömässä tai juomassa (edullisesti myöskin) tai sitten toisaalta maksaa kalliimpaa sähkölaskua.

Kiinnostaako muu hintavertailu? Kysy lisää Nynnyvuoren tutkimuspalvelusta! Täältä löydät ihmisiä, joilla on ilmeisesti liikaa vapaa-aikaa ;).

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Dresden & Sächsische Schweiz

Yrittäkääpäs lausua viimeisimmän matkakohteemme nimi "Sächsische Schweiz" kolme kertaa peräkkäin niin nopeasti kuin pystytte. Ja sitten sama muutaman oluen jälkeen. Sitähän minäkin. Tuo on tähän saakka hankalimmin lausuttavissa oleva matkakohde, johon olemme täällä Saksassa matkustaneet :D. Puhutaan siis yksinkertaisuudessaan ennemmin Saksin Sveitsistä. Se on upea, Saksan itäosassa sijaitseva laajalle levittyvä kansallispuisto Elbe-joen maisemissa. Täältä Nürnbergistä ajelimme sinne reilussa kolmessa tunnissa, eli etäisyydeltään se on meiltä noin 350 km päässä.

Varasimme apartementoksen pienestä Bad Schandaun kylästä ajatuksenamme lähteä sieltä vaeltamaan kansallispuistoon. Lauantai-aamuna heräsimme kuitenkin vesisateeseen ja sumuun, joten vaellusretken sai siltä päivältä unohtaa. Sen sijaan suuntasimme noin 40 km päähän Dresdeniin, noin 500 000 asukkaan Saksin osavaltion pääkaupunkiin. Dresdenissä ei aikoinaan 2. maailmansodan aikana käyty kovinkaan verisiä taisteluja teollisen toiminnan puuttuessa, vaan sinne oli sijoitettu lähinnä sotavankeja. Tästä huolimatta sodan loppuvaiheilla Dresden tuhottiin ilmaiskuilla lähes totaalisesti maan tasalle ja kaikki rakennukset paloivat. Kaikki on rakennettu uudestaan, ja tänä päivänä kaupunki on aika vaikuttavan näköinen! (Ehkä ei kuitenkaan parhaimmillaan marraskuisena, sateisena päivänä).

Schlossplatz

Aurinko heijastuu Elbe-joesta ja kahdesta blondista.

Frauenkirche
Kyllähän täällä Saksassakin pakolaisongelmat puhuttavat ja näkyvät uutisissa päivittäin. Liittokansleri Merkel on saanut paljon kritiikkiä osakseen toivottamalla Saksan rajojen sisäpuolelle kaikki tulijat. Voimanaisen vankka kannatus alkaa saada hieman kolhuja. Varsinkin itäisessä Saksassa pakolaispolitiikkaan suhtaudutaan nihkeästi, ja Dresdenissä on ollut suuria Pegidan mielenosoituksia. Me satuimme todistamaan Pegidaa vastustavien mielenosoitusta, jotka marssivat siis rasismia vastustaakseen. Mielenosoitus oli hyvin rauhallinen ja pienimuotoinen, ja koostui lähinnä nuorista opiskelijoista.


"Rasismilla on monet kasvot, mutta kaikki niistä ovat rumia."

Ei täällä tarjoiltu olutta, vaikka kuinka kauan istuimme odottamassa. Onko jossain jopa huonompaa palvelua kuin Frankenissa?

Sunnuntai-aamuna päivä valkenikin sitten kuulaana ja aurinkoisena ja me lähdimme reippain mielin vaellusretkellemme. Naureskelin alkumatkasta, että ihmeellinen tämä saksalainen tyyli puhua "vaeltamisesta", kun lähdetään ulkoilemaan. Eihän se nyt paljon meikäläisten luontopoluista eroa...Peruin hetken päästä puheeni itku kurkussa, kun kiipeilimme liukkailla kallioilla kohti reitin huippua. Jossain aiemmassa postauksessa olen ehkä hieman myös naureskellut saksalaisten täsmälliselle ulkoilupukeutumiselle - vaelluskengät on oltava jalassa ja Jack Wolfskinit niskassa tilanteesta riippumatta. Totesimme tämän reissun perusteella, että tukevat vaelluskengät liukkaiden lehtien peittämillä kallioilla ovat hitusen kätevämmät kuin pehmeäpohjaiset lenkkitossut...

No niin, tästä lähdettiin kohti "Villiä helvettiä".

Mitäs vaikeaa tässä reitissä muka on...

Jaahas, no pikkuisen kiipeämistä. Onpas liioiteltua...

...kunnes pääsimme tänne.

Kansallispuiston infossa sanottiin meille, että reitillä on yksi kohta, jossa voi olla koiran kanssa vähän hankalaa ja koiraa pitää nostaa. Hitto vieköön, tuossa yläpuolella näkyvässä kuvassa näyttää siltä, että nuo lapset (!!!) vain hyppelehtivät kalliolta toiselle. Mutta me pönnäsimme hiki päässä liukkailla lenkkareilla välillä nostaen koiraa valjaista pitkän narun kanssa kalliolta toiselle! Tässä kun piti oikeasti kiipeillä pystysuoria rinteitä pienten askelten varassa ja vetää itseään käsivoimin ylöspäin. Eihän koira nyt sellaisista kohdista omin avuin pääse, ja itsellä pitää olla molemmat kädet käytössä...No, alaskaan päin ei uskaltanut enää lähteä, kun ensimmäinen kohta oltiin ylitetty, joten pakko sitä vaan oli jatkaa eteenpäin. Onneksi reitillä oli muita avuliaita vaeltajia, jotka hieman naureskellen auttoivat meitä koiran kanssa pahimmista kohdista yli. Ilmeet olivat kyllä vähän sellaisia, että "päätitte sitten ottaa koiran mukaan" :D. Onneksi Hippu painaa vain 10 kg!

Minun korkeanpaikan kammoni tähän haasteeseen yhdistettynä oli aika koettelemus, ja adrenaliinitaso oli tuosta kohdasta selvittyämme aika huipussaan. Mutta lopputuloksena saavutimme haluamamme etapin, ja näköalat olivatkin huimat! Alaspäin tultiinkin sitten kiertoreittiä hieman lempeämmän polun kautta...

Carolafelsen

Siis mitä? Miten niin unohdit mun makkarat?!

Eväät syöty ja pulssi tasaantunut.
Muutaman tunnin ulkoilun jälkeen kävimme lounaalla ja sen jälkeen ajoimme vielä yhteen näköalapaikkaan kansallispuistossa. Elben rannalta kohoavat Bastein hiekkakivikalliot ja niiden välille rakennetut kivisillat olivat ehdottomasti näkemisen arvoisia! Olisin kovasti halunnut mennä kokeilemaan tuon vaellusretkemme jälkeen vielä vuorikiipeilyä noin 200 metrin korkeudelle kohoavia pystysuoria kallionrinteitä pitkin...todellakin todellakin.

Mikähän ihme siinä on, että ihmisen pitää päästä aina niin korkealle kuin mahdollista? (Löydättekö kuvasta kiipeilijät?)

Näettekö, siellä minä heiluttelen!

Elbe-joki virtasi rauhallisena jossain siellä alhaalla.

Pitkän ja jännittävän päivän päätteeksi katsoimme Hipun kanssa parhaaksi istua tukevasti alas juomaan kahvia.

»Elomme vaelluksen keskitiessä
ma harhaelin synkkää metsämaata
polulta oikealta poikenneena.
Ah, raskasta on sanoa kuink' oli
tuo salo kolkko, autio ja sankka!
Sit' aatellessa vielä muisti säikkyy.
Ei kaameampi itse kalma liene;
mut koska hyvää myös ma löysin sieltä,
kuvata muutkin tahdon tapaamani.»
 (Danten jumalaisesta näytelmästä Eino Leinon suomentamana)