Kroatia/Pula

Saimme ystävät poimittua kyytiin Ljubljanan lentokentältä (joka muuten on älyttömän pieni ollakseen Slovenian pääkaupungin lentokenttä), ja pääsimme jatkamaan matkaa kohti Kroatiaa ja pohjoista Istrian niemimaata. Teillä ei ollut liikennettä enää illalla ja rajan ylikin pääsimme näppärästi ilman mitään jonottamisia.

Olimme vuokranneet lomahuoneiston villasta, jossa oli oma uima-allas. Villa sijaitsi muutaman kilometrin päässä Pulan keskustasta, Punta Verudelassa. Viikko vierähtikin aika nopeasti aurinkoa ottaessa, kylmiä juomia ja herkullisia ruokia nauttiessa ja pieniä retkiä lähiympäristöön tehdessä. Muuten lomaamme ei kuulunut mitään erikoisempaa ohjelmaa, sillä 3-vuotias lapsi ja koira sekä aurinkoinen hellesää rajoittivat myös hieman menemisiä.

Kroatia ei ole erityisesti olutmaa, mutta meilläpä oli omat, saksalaiset oluet mukana ;). Ruisleipä ja kaurapuuro vain puuttuivat...

Hipulla on kuuma!

Pula ei tuntunut kaupunkina erityisen sykähdyttävältä. Siellä oli vanhassa kaupungissa periaatteessa yksi kävelykatu (ja joitain pieniä poikkikatuja) ja vanhoja kiviä amfiteatterin muodossa. Hieman kaupungin ulkopuolella sijaitsi yksityisrahoitteinen Aquarium, joka oli rakennettu vanhaan linnoitukseen. Akvaariolta ei kannata odottaa liikoja, siellä haisi ummehtuneelta sukkahieltä ja osa altaista oli aika likaisen näköisiä. Mielenkiintoisinta antia oli lukea merikilpikonnien pelastusoperaatioista, ja "kylpytynnyreissä" oli myös joitain toipumassa olevia yksilöitä odottamassa vapauttamista. Osalta puuttui räpylä, osa oli löytynyt kietoutuneena siimaan tms. Onneksi kilpikonnat saadaan usein vapautettua pian takaisin luontoon!

Pulassa

Aquarium

Kala- ja äyriäisruoat näyttelevät tietysti pääosaa adrianmeren antimista nautittaessa! Hinnatkin ovat sopivan huokeita.

Eräänä iltana istuskelimme auringon jo laskettua lämpimässä kesäillassa terassillamme korttia pelaten. Pelin tuoksinassa havaitsin yhtäkkiä silmäkulmassani jotakin tummaa talon seinässä. Tarkempi vilkaisu osoittautui karmaisevaksi - skorpioni!! Pieni paniikki ja pakosuunnitelma käväisivät jo mielessä, mutta onneksi seurueen mieshenkilöiltä löytyi alkukantaista vaistoa tunkeilijan eliminoimiseksi. Ratkaisuksi kehkeytyi nopea suunnitelma hiuslakasta, sytkäristä ja kengästä...En taida kertoa tästä prosessista enempää, koska tapahtuman jälkeen opimme internetistä mm. että skorpionit tällä alueella eivät ole vaarallisia tai aggressiivisia. Jos ne jostain syystä sattuvatkin pistämään, pistos on heikompi kuin hyttysellä. Niin ja ihan pikkujuttuna tiedoksi vaan, että "do not kill scorpions, they are a strictly protected species". Hupsista.

Tällä parvekkeella tehtiin rikos. Kuvan henkilöt eivät liity tapahtuneeseen.

Poliisi oli saanut vihiä tapahtuneesta luonnonsuojelurikkomuksesta ja vieraili parvekkeellamme useaan otteeseen.

Istrian eteläisimmässä kärjessä sijaitsee Komenjakin kansallispuisto, josta löytyy upeita kallioisia rantoja. Puistoon on pieni pääsymaksu, olisikohan ollut muutaman euron per auto. Teimme tänne pienen retken, mutta kallioiset rannat eivät osoittautuneet parhaaksi mahdolliseksi paikaksi pienten lasten kannalta. Upeat maisemat ja hauska viidakkobaari olivat kuitenkin käymisen arvoisia!

Komenjak

Ratsastusharrastukseni sai jatkoa myös Kroatiassa! Melkein yhtä hyviä ratsuja kuin Lipizzanhevoset Sloveniassa..

Polkuvenereissulla Punta Verudelan edustalla ui vastaan tällainen ilmestys, joka meinasi hyökätä veneeseen...onneksi meillä oli mukana liekinheitin ja varvassandaali ja ja ja...

Jälleen kerran meillä oli onnistunut reissu, pienestä sairastelusta huolimatta saimme nauttia aurinkoisesta ja lämpimästä viikosta Adrianmerellä. Kroatia ei pettänyt meitä siis tälläkään kertaa! Kiitos matkaseuralaisillemme loistavasta lomaviikosta :).

Terveisin Nynnyvuoren blondit

Grossglockner Hochalpenstrasse

Suomen loman jälkeen meillä oli tiedossa vielä yksi kesälomakohde, jonne lähtöä oli suunniteltu jo keväästä saakka. Meidän matkoillamme on aina niin hyvä meno, että päätimme tällä kertaa tarjota erinomaista seuraamme myös ystäväperheellemme. Niinpä pakkasimme Nynnyvuoressa autoon uimabrezenit ja muut rantahärpäkkeet ja lähdimme ajelemaan Itävallan ja Slovenian kautta kohti Kroatiaa ja siellä Istrian niemimaata. Ystävät lentäisivät Slovenian Ljubljanaan, josta nappaisimme heidät mukaan matkalla Kroatiaan. Matkaa Nürnbergistä Kroatiaan on noin 700 km, joten suunnittelimme menomatkalle yhden yöpymisen taktiikan. Yövyimme Itävallan puolella Zell am Seen lähellä ja aamuvarhaisella lähdimme valloittamaan Itävallan korkeinta vuorta, Grossglockneria (3798 m).

Grossglockner High Alpine Road on vajaa 50 kilometrin mittainen reitti alppimaisemissa, joka kulkee Hohe Tauern -luonnonpuiston läpi. Korkein huippu, jonne autolla pääsee, on Edelweiss-Spitze 2571 metrissä. Tienkäyttömaksu per auto oli noin 35 euroa. Tie ei todellakaan sovellu korkeanpaikankammoisille, mutta pelkonsa kannattaa voittaa uskomattomien maisemien vuoksi.

Mamma, minä tästä ihan pikkuisen vaan kurkistan...

Bin ich das Murmeltier?

Edelweiss, Edelweiss, kukka kaukaisten vuorten...

Reitille ei myöskään kannata lähteä kiireessä, sillä alppiteillä hurjastelu ei tule kysymykseenkään ("Hullu...! Ei näin kovaa...! Entä, jos jarrut ei toimi...!?"), eikä varsinkaan elokuisena viikonloppuna, kun puoli Eurooppaa lomailee.

Noin 2300 metrissä sijaitsee Kaiser-Franz-Josefs-Höhe Visitors' Centre. Keisari Franz-Josef, jonka mukaan huippu siis on nimetty, kiipesi tänne tarinan mukaan vuonna 1856.  Täältä on uskomaton näkymä suoraan Grossglockner -vuorelle sekä itäisten Alppien pisimmälle jäätikölle, Pasterzelle. Tuolla ylhäällä oli muuten yhtäkkiä todella kylmä, vain noin +5 astetta!

The Pasterze.

Keisari Franz-Josef Lisbettinsä kanssa...niin, ja tuo valkopaitainen tyyppi...on...yksityiskohta, joka pilaa kuvan aitouden.

Elokuinen viikonloppu ei muutenkaan ole ehkä idyllisin aika ajella Saksasta kohti eteläistä Eurooppaa, nimittäin ihan pari muutakin tyyppiä oli tosiaan lähtenyt liikenteeseen. Emme suosittele Itävallan ja Slovenian väliseen rajanylitykseen Karawanken -tunnelia, sillä siellä oli noin kolmen tunnin jonotusaika tunneliin sekä valtavat ruuhkat ennen ja jälkeen tunnelin. Onneksi slovenialaiset ystävämme olivat vinkanneet toisesta rajanylityspaikasta, joka kulki samaisen Kranjska Goran läpi, jossa autoilimme viime kesänä Slovenian reissulla. Vaikka tie on huonokuntoinen ja hidas ajaa, pääsimme silti jatkamaan matkaamme kätevästi Slovenian puolelle.

Ljubljanan lähellä lentoa odotellessamme saimme paikallisen opaskierroksen Kranjin kaupungissa, jossa maistelimme hieman olutta ja leivonnaisia - ihan normaali yhdistelmä, eikös.

Kranj

Pienpanimo-olut. Ehkä Slovenia kuitenkin on viinimaa...

Ja niin matka jatkui kohti Kroatiaa...

Tuhansien järvien maa

Hassua ja mielenkiintoista, miten ulkomailla asuminen vaikuttaa mieleen. Viime vuonna Suomessa kesälomaillessa (asuttuamme Saksassa vasta puolisen vuotta) silmiin tuntui tarttuvan kaikki pienetkin kummallisuudet ja epäkohdat. Keski-Euroopan asiat tuntuivat uusilta ja erikoisilta, kotimaan asiat sen sijaan vanhanaikaisilta ja kömpelöiltä. Tänä kesänä asiat olivatkin jo toisin. Kesäloman lähestyessä aloin kaivata Suomea jo kovasti, varsinkin kun lämpötila täällä pysytteli +40 asteen tuntumassa eikä minnekään päässyt viilentymään. Biergartenista saa tietysti kylmää olutta, mutta keskellä yötäkin lämpötila oli vielä pahimmillaan +32 astetta. Toki meillä on paljon maauimaloita, mutta ajatus täyteen ahdetuista ulkoilma-altaista kovalla helteellä tuntui lähinnä lihakeiton sekaan hyppäämiseltä. Kaipailin kesämökille järven rantaan siitäkin huolimatta, että kotimaan säätiedotukset lupailivat tuskin +15 astetta.

Mietin, kuinka ihanaa on mennä paikalliseen S-marketiin ja valikoida ostoskoriin kaikenlaista tuttua. Vaasan ruispaloja, Valion maitotuotteita, tuoreita (no ok...raakapakasteena kaupassa paistettuja) karjalanpiirakoita, pakastealtaasta lakritsijäätelöä...Eikä kyse millään tavalla ollut siitä, etteikö Saksasta saisi ostettua tai leivottua kaikkea haluamaansa, sillä kyllähän täältä saa. Jotenkin 1,5 vuoden aikana suomalaisia tuotteita vain jollain tavalla oli alkanut ikävöidä.

Lomamme asettui sopivasti myös marjastus- ja sienestyskauden parhaimpaan aikaan. Suomen metsissä on uskomattomia luonnon ihmeitä ja aivan ilmaiseksi! Nähtyäni tämän vuoden mustikkasadon, melkein itketti, kun tajusin, etten saa pakastinta täyteen marjoja talven varalle. Sitähän muuten täällä Saksassa ei tunnuta ymmärtävän lainkaan. Miksi ihmeessä marjoja nyt kannattaisi pakastaa? Täällä vallitsee - ehkä olosuhteiden ansiosta - kausiluonteinen ajattelu, eli syödään kauden kasviksia ynnä muuta silloin, kun niitä saatavilla on. Ja saahan ulkomaalaisia marjoja kaupasta ympäri vuoden, jos tarve vaatii. No, minä päädyin ostamaan kaupasta kalliita mustikka-, puolukka- ja tyrnijauheita ja lisäilen niitä sitten jogurtin sekaan. Mutta eihän se ole sama asia.

Hippu ahmi mustikoita niin paljon kuin metsästä löytyi.

Näitäkin kuulemma olisi pitänyt etsiä, mutta mustikat vaan maistuivat paremmalta!

Eikä siinä vielä kaikki hehkutus. Kuinka mahtavaa onkaan lähteä tyynenä kesäiltana soutuveneellä järvelle ja bonuksena saattaa saada vielä vaikkapa kalastettua itselleen iltapalaa. Vaikka ei saisikaan, veneily kesäillassa on parasta terapiaa mitä ihminen voi itselleen hankkia. Mikä oikeasti on parempaa kuin airojen liplatus peilityynellä järvellä ja kuikan huuto vastarannalta? Se on Suomi-idylliä parhaimmillaan.

Eräänä iltana mökillä iltaa viettäessämme havahduimme jonkin vaalean ilmestyksen liikkumiseen mökin pihapiirissä. Ensin hieman säikähdimme, mutta totesimme pian tulijan olevan harmiton. Yritimme kysyä nimeä, mutta yhteistä kieltä ei tuntunut löytyvän. Tulkitsimme tulijan olevan janoinen, joten tarjosimme sille juotavaksi olutta. Pian se tuntuikin virkoavan, ja arvelimme sen olevan nelostieltä eksynyt ukrainalainen rekkakuski. Annoimme sille nimeksi Janeczky. Janeczky saikin sitten loppuloman ajan viettää seurassamme, ja harjoittelimme kovasti luoksetuloa ja lähellä pysymistä palkiten sitä oluella ja grilliruoalla. Janeczky osoittautui hyvin oppivaiseksi tapaukseksi ja pian saatoimme ottaa sen huoletta mukaan myös mustikkametsään ilman pelkoa karkailusta. Jos Janeczky ilmestyy vieraaksemme myös ensi kesänä, ehkä laitamme sen thaimaalaisten marjanpoimijoiden mukaan hankkimaan lisätienestiä, sillä Janeczky innostui marjastamisesta kovasti. Haluaisin tällä tarinallani muistuttaa, että avuntarvitsijoille ei saa kääntää selkäänsä. Uskon, että meillä Suomessa riittää tilaa, jos vain hieman uskallamme luopua omasta turvallisesta kuplastamme. Sitä paitsi, olen todennut, että Suomessa ei rakenneta läheskään niin korkeita aitoja tonttien ympärille kuin täällä Saksassa. Olemme ehkä sittenkin ystävällismielistä ja vieraanvaraista kansaa, toisin kuin usein väitetään.

Tässä olemme juuri saaneet houkuteltua Janeczkyn ulkoa harhailemasta mökin sisälle. Janeczkyllä on hieman pelokas ja epäluuloinen ilme.

Muutaman päivän kuluttua Janeczky oli kuitenkin jo sopeutunut hyvin joukkoomme, ja pysytteli hienosti lähettyvillä. Olemme lähdössä mustikkametsään ja Janeczky on selkeästi innoissaan.

Nyt kirjoitan tätä Nürnbergissä elokuun viimeisenä päivänä ja ulkona on vielä tänäänkin noin +35 astetta lämmintä. Mielessäni ei kuitenkaan ole kesän sateiset ja viileät ilmat Suomesta, vaan takassa ritisevien halkojen ääni, rantasaunan piipusta nouseva savu ja iloiset hetket, joita saimme taas lomallamme jakaa ystävien ja sukulaistemme kanssa. Paluu arkeen ei ollut tänä vuonna helppo, mutta toivottavasti kesän hienot muistot auttavat taas astumaan uusille poluille ja matka jatkuu uusin ajatuksin. Hyvää alkusyksyä, kauniita ja rohkeita ajatuksia pimeneviin iltoihin! :)

Vielä pari kuvaa maailman kauneimmasta pääkaupungista, ...

...Helsingistä.

Elämän pienistä asioista kaikista suurin on se, joka pienuudellaan mullistaa koko elämämme loppuiäksi.

 
  

Alpeilla

Tasan kaksi vuotta sitten tänä päivänä astelimme tuoreena avioparina ulos Jyväskylän kaupunginkirkosta tämän teoksen tahdissa kanttorina loistava kummisetäni. Kappale on nimeltään "Alpeilla". Kukapa olisi osannut aavistaa, että kahden vuoden päästä juhlimme hääpäiväviikonloppuamme, missäpä muuallakaan kuin, Alpeilla! Se päivä oli ikimuistoinen ja kiitos siitä kuuluu kaikille, jotka kanssamme juhlivat paikan päällä, ajatuksissa sekä muistoissamme. Saamme olla onnellisia ja onnekkaita, että elämässämme, vaikkakin tällä hetkellä enemmän tai vähemmän kaukana, on niin paljon rakkaita ystäviä ja sukulaisia!

Tänä viikonloppuna päätimme siis juhlistaa hääpäiväämme jälleen pienellä matkalla, ja suuntasimme Münchenin eteläpuolelle lähelle Itävallan rajaa Alpeille. Ajatuksenamme oli tehdä päivän mittainen vaellus upeissa maisemissa ja sen jälkeen rentoutua idyllisen vuoristohotellimme saunassa. Kummallista sanoa näin, mutta sää ei suosinut suunnitelmiamme, sillä +30 asteen helteessä päivän vaellus olisi ollut mahdoton toteuttaa eikä itse asiassa saunakaan illalla juuri houkutellut. Silti teimme pienen retken 1027 metriin (Schwarzentenn-Alm), kai sitä vaellukseksi nyt ehkä voisi nimittää.

Perjantaina otettiin ihan rennosti hotellilla Kreuthissa ja valmistauduttiin seuraavan päivän vaellukseen.

Vaelluksen alkupuolella saavutimme juuri ja juuri kaksi vanhaa papparaista, joista toinen tarjoutui ottamaan meistä kuvan. Emme ymmärtäneet lainkaan, mitä kieltä hän puhuu. Janne tarjosi saksaa tai englantia, mutta todennäköisesti pappa puhui vaan niin paksua baijerin murretta, että siitä ei saanut sanaakaan selvää!

Vaikka oli kuuma, reitti kulki aika varjoisaa polkua pitkin ja välillä pääsi vuoristopuroon viilentymään.

Hippu oli niin innoissaan tästä uudesta vaellusharrastuksestamme, että käytännössä katsoen juoksi koko matkan 1800 metriin. Ylhäällä iski tietenkin väsy.

Itse asiassa niin kova väsy, että paluumatkalle lähtiessä Hippu teki täydellisen stopin. Ei vaan liikkunut metriäkään. Mamman piti sitten vähän matkaa kantaa...

Kirkasta ja raikasta vuoristopuron vettä.

Käsespätzle, perinneherkkua nom nom nom.

Tegernsee Saksan puolella. Helteisen päivän jälkeen tässä odottelimme ukkosen saapumista.

Kyllähän se harmittaa, kun koira herättää lomalla (mutta ei muuten koskaan kotona) ennen klo 7, mutta toisaalta aamuisin voi tallentaa aika kauniita hetkiä.

Sunnuntaina ajelimme vielä Itävallan puolelle tänne Achenseen rannalle. Tapasimme Innsbruckissa asuvat ystävämme, ja jännitimme takaisin mennessä rajalla poliisien tarkastaessa autoja - meillä oli nimittäin passit unohtuneet kotiin. Piiloutuminen aurinkolasien taakse, tiukka tuijotus suoraan eteenpäin ja jämäkkä rutistus ovenkahvasta - huh, pääsimme takaisin Saksaan.

Oli hieno reissu ja varmasti syksymmällä teemme uuden yrityksen vaellusmielessä, sen verran upeita olivat maisemat! Tällä viikolla ohjelmassa on muuten kaikenlaista kivaa, aloitan ratsastusharrastuksen yli 20 vuoden tauon jälkeen, menemme konserttiin (kuinka kylttyrelliä!) ja juhlimme Pikku-Jussia suomalaisporukalla. Kesä <3 !

Terveisin Nynnyvuoren Niemiset

Pidättekö oluesta?

Täällä Baijerissa juodaan olutta. Usein ja paljon. Jo vuonna 1516 puhtausmääräykseen kirjattiin, että olutta pantaessa saa käyttää ainoastaan vettä, ohraa ja humalaa. Nynnyvuoren isäntä saa kertoa oluen panosta jossain tulevassa tekstissä enemmän, hänellä nimittäin alkaa olla jo ensimmäisen käden tietoa asiasta. Joka tapauksessa olut on Baijerin kansallisjuoma, ja "joten kuten" mekin olemme kyenneet janomme sammuttamaan maistellen erilaisia oluita matkan varrella.

Joka vuosi nämä paikalliset frankit odottavat tiettyä, 5. vuodenajaksikin kutsuttua ajankohtaa, kuin kuuta nousevaa. (Miksi nousevaa kuuta on muuten odotettu? No, se on sivuseikka.). Kyseessä on tietenkin Erlanger Bergkirchweih, eli "der Berg" tai frankkilaisittain "der Berch". En oikein tiedä, miten Kirchweih, tai lyhyemmin "Kerwa" kääntyy suomeksi, mutta käytännössä se kai tarkoittaa vain juhlaa. Näitä juhlia järjestetään näin kesäaikaan ihan joka kylässä ja kaupungissa, mutta "Berch" on varmaankin kaikista odotetuin tapahtuma, päätellen vuosittaisesta yli miljoonan ylittävästä kävijämäärästä. "Vuorella" vietetään 12 päivää syöden, juoden, juhlien, juoden, laulaen, juoden, huvipuistolaitteissa käyden, juoden, juoden...

DFG:llä (Deutsch-Finnische Gesellschaft) oli kantapöytä Berchissä.

 
Berch sai alkunsa jo vuonna 1755, kun kaupunki päätti järjestää helluntaimarkkinat. Tänä vuonna juhlitaan jo 260. kertaa, vaikka väliin mahtuukin joitakin vuosia sattuneesta syystä, jolloin vuorelle ei olla kokoonnuttu. Kuuleman mukaan aikoinaan Erlangenin yliopiston opiskelijoille myönnettiin kevätloma Berchin aikaan, koska humaltuneiden nuorten opiskelusta ei tullut mitään, mutta nykyään jokainen saa kaiketi enää yhden päivän virallisen Berch-vapaan. Käytännössä monet työssäkävijätkin ottavat tuohon aikaan lomaa, ja oikeasti vaeltavat vuorelle joka päivä! Vaikka lomaa ei olisikaan, vuorelle on silti päästävä. (Ja aamulla töihin...). Todellista ammattilaisten hommaa.

Kyseessä ei ole siis kuitenkaan mikään vuori sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan Erlangenin kaupungissa sijaitseva mäennyppylä, jossa paikalliset panimot tarjoilevat maaliskuussa pantua, erityistä Märzen-olutta kellareistaan tai olutteltoistaan. Saatat ehkä ihmetellä, jos miehesi hoipertelee tukevassa humalassa kotiin vuorella vietetyn illan jälkeen ja väittää kirkkain silmin ottaneensa vain pari-kolme olutta. Ottaen huomioon kuitenkin oluen koon (1 Mass = 1 litra) ja vahvuuden (6-7 % Märzen-olutta), voi miehen ainakin armahtaa valehtelusta, mutta hoipertelusta voi kyllä hieman pahoittaa mielensä vaikka ihan tavan vuoksi :).

Totta puhuen, Berch on todella hauska juhla! Porukkaa on kuin Villen pipossa parhaina päivinä (kaustislaiset tietävät, mistä puhun), nahkahousu- ja Dirndl-kavalkaadi on värikästä, välillä seistään pöydillä ja lauletaan juomalauluja ja tietysti kippistellään naapuripöydänkin seurueen kanssa. Istumapaikkaa voi olla vaikea löytää, koska oluen ystäviä on liikkeellä enemmän kuin tarpeeksi, mutta eipä sillä niin väliä ole, missä sitä oluttaan siemailee - anniskelualueen rajat täällä kun on muutenkin käsite, jota ei ole olemassa. Vaikka olutta kuluu reippaasti, ja porukka tietysti myös humaltuu, ei kyseessä ole kuitenkaan millään tapaa örvellysjuhla. Teltat sulkevat ovensa klo 23 ja sen jälkeen siirrytään siivosti joko jatkoille tai kotimatkalle. Mitään nakkikioskitappeluita tai puskaan oksentamisia ei näillä juhlilla taida esiintyä.

Berchin oluet menivät parempiin suihin ennen kuvan ottoa, tässä kuvituskuvaksi oluet Bambergista maailman kuuluisimmasta savuolutpanimosta.

Seuraavan kerran, kun siis pohdit, että "olisipa hienoa käydä Oktoberfesteillä", unohda se ja suunnittele lomasi toukokuulle! Oktoberfesteillä emme itse (vielä) ole käyneet, mutta kukaan paikallisista ei ole sinne menoa suositellut, koska kyseessä on massaturistitapahtuma ja hinnatkin ovat joka puolella Müncheniä sen mukaiset. Berchissä yksi Mass maksaa 8,50, ja kylkiäiseksi saa vaikka täytetyn Brezen parilla eurolla. Ja yksin ei tarvitse sen oluensa ja rinkelinsä kanssa pöydän nurkassa jurottaa, seuraa saa varmasti! (Varsinkin suomalainen naisporukka :D).
  
Prost! Kippis!

T. Nynnyvuoren blondit (Hippu ei valitettavasti päässyt vuorelle mukaan, koirille sopiva tapahtuma Berch ei kuitenkaan ole).

       

Kyllähän suomalainen nyt saunoa osaa!

Kävin erään suomalaisen kaverini kanssa maanantaina kylpylässä. Oli Pfingsmontag (helluntaimaanantai) eli täällä vapaapäivä, ja kylpylä oli aika täynnä. Täällä on jo hyvin kesäinen sää, kaikkialla on todella vihreää ja tämä aika muistuttaa paljon suomalaista juhannusta. Siispä päätimme tietenkin mennä juhannussaunaan!

Tässä kylpylässä oli todella iso ja hauskasti toteutettu baijerilainen saunakylä! Kylässä oli ainakin 10 erilaista saunaa, joissa sitten tietyillä kellonlyömillä paikalle saapuu löylynheittäjä. Itsehän ei löylyä saa heittää.

Kuva osoitteesta: http://www.palm-beach.de/sauna-innenbereich.html

Kaverini oli katsonut etukäteen, että Banja-saunassa olisi tarjolla lähinnä suomalaista juhannussaunaa muistuttava löylynheitto-ohjelma (Aufguss). Löysimme tuon saunan, joka olikin jo ihan täynnä. Jäimme ulkopuolelle ihmettelemään jotain toista vaihtoehtoa, kun hattupäinen saunaukko tuli suosittelemaan meille naisille jotain hieman "lempeämpää" saunavaihtoehtoa, kyseinen Banja-sauna kun oli 100-asteinen ja paikkoja oli enää ylälauteella. No tästä sisuuntuneena möläytin, että mehän muuten ollaan Suomesta ja kyllä me saunoa osataan! Niinpä kipusimme sinne ylälauteelle sekasaunaan (juu, täälläkin ollaan saunassa alasti) odottelemaan löylynheittäjää.

Hattupäinen ukko tarjosi meille hattuansa, mutta mehän totesimme, ettei Suomessa mitään hattuja saunassa käytetä! Pian löylynheittäjä saapui ja selosti ohjelman. Ohjelmassa olisi kolme kierrosta, jokaisella kierroksella heitetään kolme kertaa löylyä. Selvä, antaa tulla vaan! Hattupäinen ukko muisti mainita suureen ääneen, että ylälauteella istuu suomalaisia ammattisaunojia...

Ensimmäinen kierros oli ihan ok. Löylynheittäjä kastoi vihdat (Birkenzweig) ämpäriin, heitti niistä vettä kiukaalle ja tämän jälkeen heilutteli vihtoja ympäri saunaa siten, että niistä roiskui vesipisaroita saunojien päälle. Todettiin, ettei Suomessa vihtoja ihan tähän tyyliin käytetä. Ylälauteella alkoi olla jo aika hikiset tunnelmat, kun toinen kierros alkoi. Löyly nipisteli jo aika kovaa olkapäistä ja korvista. Olisikohan se hattu sittenkin ollut hyvä idea...Kolmas kierros olikin sitten jo ihan tuskaa! Saunassa oli todella kuuma!!! Ylälauteella oli varsin tukalaa istua, kun tuntui siltä, että nahka todella palaa! Ikinä suomalaisessa saunassa ei ole kyllä tuntunut noin pahalta! Enkä ymmärtänyt ollenkaan, mikä idea sillä vihdan roiskuttamisella oli?! Kuumat pisarat siitä vihdasta ne vasta inhottavalta kärähtäneellä iholla tuntuivatkin!

Kun tuo kolmas kierros oli ohi, syöksyimme ulos saunasta ja mehutarjoilun jälkeen suoraan läheiseen viileään altaaseen. Hattupäinen ukko hieman naureskeli meille. Seuraavalla kierroksella ohjelmassa olisi ollut "Massage" näillä koivuvihdoilla, mutta emme todellakaan kyenneet enää palaamaan saunaan. Ihoa ja korvia kuumotti niin paljon, että tuntui siltä kuin se kuoriutuisi pois. Siispä noloina jäimme altaaseen viilentymään, kun toiset jatkoivat löylynheittoa. Puolustuksena täytyy kyllä sanoa, että kyseessä ei ollut suomalainen vaan venäläinen sauna JA me olimme ainoat naiset ylälauteella!!!

Siirryimme sitten altaasta vielä lämmittelemään ja rauhoittumaan toiseen, vähän isompaan ja vain 90 asteiseen saunaan. Eiköhän sielläkin sitten alkanut löylyohjelma, ja sama ällöttävä hattupäinen ukko kuulutti kovaan ääneen, että saunassa on suomalaisia naisia! Noloa...Onneksi tässä saunassa löyly ei ollut yhtä tujakkaa. Saunassa soi musiikki ja lauteilta valittiin kolme riuskaa nuorta miestä ohjelmanumeroon. Jokaiselle annettiin iso tuoppi täynnä vettä, ja miesten piti kannatella tuoppia suoralla kädellä samalla, kun löylyä lisättiin. Kyseessä oli siis jonkun sorttinen miehuuskoe. Kaikkea sitä keksitäänkin...:D

Olipahan kokemus, mutta kyllä minä silti edelleen arvostan ja kaipaan suomalaista mökkisaunaa! Maailman paras sauna on vanhempieni rantasauna Pihtiputaalla Kolima-järven rannalla. Mikään ei ole parempi tunne kuin se, että saunoo lempeissä löylyissä ja sen jälkeen pulahtaa puhtaaseen järviveteen uimaan. Ehkä tähän yhdistettynä vielä kylmä (saksalainen) olut...Kesälomalla sitten...huoh.

Hipun toukokuisia mietteitä

Mamma istuu aika usein tässä koneella. Yleensä aamulenkin jälkeen se tulee tähän, ja sanoo, että "nyt tehdään vähän hommia". Tunnistan sen sanan jo, ja menen sitten itse ottamaan rauhassa makeat päiväunet. Tulen herättämään mammaa yleensä parin tunnin unien jälkeen. Silloin on sen ruoka-aika. Minä saan yleensä silloin mennä vähäksi aikaa minun pihalle. Istun terassin oven eteen ja sitten kun mamma sanoo "saa mennä", minä saan luvan mennä ovesta ulos. Tykkäisin olla tuolla pihalla vaikka koko ajan, mutta mamma ei jaksa olla siellä kanssani. On siellä yksinkin ihan kivaa, voi vaikka kaivaa kukkapenkkiä. Mutta hauskinta olisi, jos mamma tulisi leikkimään vaikka narulla tai pallolla. Joskus se kyllä tuleekin sitten, kun on syönyt. Ilmoitan sille aina, jos joku meinaa tulla meidän portista sisään. Jos mamma ei heti kuule, ilmoitan vähän kovempaa. Sitten se tulee ja sanoo, että "kiitos, riittää" ja minäkin olen tyytyväinen. Se ohikulkijoista ilmoittaminen on minun homma ja on kuulemma tärkeää.

Tässä on tää mun piha ja nää on mun leluja.

Kaikista hauskinta puuhaa on kuitenkin se, kun mennään pellolle. Ette usko, miten mielenkiintoisia reittejä myyrät ovat rakentaneet maan alle. Voisin seurailla niitä tuntikausia ja yrittää kaivaa niitä esiin. Mamma kertoi, että Nynnyvuoren kaupungissakin menee maan alla tunneleita, joissa on säilötty ennen vanhaan olutta. Kuinkahan huppelissa ne myyrät ovat silloin olleet...minäkin kyllä tykkään oluesta...No, joka tapauksessa en jaksa innostua mamman höpinöistä silloin, kun kaivan myyränkoloja. Mamma hermostuu siihen joskus, kun pitäisi jatkaa matkaa.

Tällä pellolla ei ole niin paljon niitä oluttunneleita, eikun myyrän reittejä, niin maltoin vähän poseerata.

Viime kuukausina en ole saanut juosta vapaana ollenkaan. Lähdin muutaman kerran metsässä vähän tarkistamaan kauempaa, olisiko siellä jotain pahanhajuista, jossa kieriä (hevosenkakkakasat on jo hei niiiiiiin nähty). Mutta en edes kovin monesti. No ehkä kerran olin vähän liian kauan poissa, saatoin itsekin vähän jo ihmetellä, mihin mamma jäi. Puhui jotain puolesta tunnista ja näytti vähän siltä, niin kuin sillä olisi joku hätänä.  Yritin sanoa mammalle, että silloin, kun on hauskaa, ei kannata katsoa kelloon. Joskus se on vaan aika nipo.

Sitten mamma tilasi semmoisen verkkokoulutuksen. Aina, kun meinaan lähteä karkuun, se heittää verkon päälleni. Sitä kai se verkkokoulutus tarkoittaa. Mutta nyt meillä on kyllä ollut ihan hauskaakin, enkä minä ole viitsinyt karkailla. Paitsi viime viikolla kävin kerran tsekkaamassa yhden peuran. Se oli vaaraton, ja tulin heti takaisin ihan omasta tahdostani (no okei, en saanut sitä kiinni, mutta ei sitä nyt tässä sen kummemmin tarvitse analysoida...). Saan juosta kuitenkin melkein vapaana, vedän semmoista kevyttä pitkää narua vaan perässäni. Kai se on siinä sitä varten, ettei mamma eksy minusta. Mammalla on kuulemma huono suuntavaisto, niin ehkä se on ihan hyväkin. Yleensä lenkillä me tehdään kaikenlaista hauskaa yhdessä, eikä minua ne metsän tai pellon hajut niin paljon aina kiinnosta. Mutta onhan se nyt vähän noloa mamman kanssa leikkiä julkisilla paikoilla...jos joku vaikka näkee. Siksi esitän välillä vähän etäisempää. Mamma sanoi, että minulla on teini-ikä ja se kuuluu asiaan. No en tiedä, olen kyllä jo kohta 2-vuotias.

En kyllä tajua, mitä tässä tiellä pitää harjoitella. Aika dorkaa. Mutta jos siitä makkaraa saa, niin kai sitä hullumminkin ajan voisi käyttää.

Viime viikolla meillä oli vieraita. Oli niin hauskaa, kun oli koko ajan jotain seurattavaa. Ja kerrankin samankokoisia tyyppejä kuin minä itse, ei tarvinnut edes kurotella niin, että yltää pussaamaan suoraan suulle. Ja kyllä minä pussailinkin! Mammaa ei saa pussata naamalle, mutta nämä mini-ihmiset suorastaan pussasivat minua takaisin. Ihanaa!

Ne mini-ihmiset oli tosi innostuneita tästä mun hiekkalaatikosta! Oon aina sanonut mammalle, että sieltä vielä jonain päivänä löytyy aarre.

Täällä kotona minä olen joskus tosi ahkera mamman apulainen. Ajattelin ruveta auttamaan näissä kotihommissa, kun mamma ei aina huomannut, että sukkia lojuu joka puolella. Minä keräilen ne sukat ja vien ne kylpyhuoneen lattialle, kun mamma sanoo "pyykkiin". Ja sitten, kun ne sukat ovat pyörineet siinä koneessa, otan ne koneesta pois ja mamma laittaa ne kuivumaan.

Mamma ei tajua, että tuo villasukka pitäisi laittaa sinne koneeseen, vaikka tulen joka aamu herättämään villasukka suussani ja vien sen vielä varmuuden vuoksi tuonne kylpyhuoneen lattialle odottamaan.

Viime aikoina mamma on ollut välillä vähän kummallisen oloinen. Kyllästyttääköhän sitä tehdä niitä "hommia", en ole oikein varma...Iltaisin se mököttää sohvalla ja jos minä saan luvan, hyppään siihen sohvalle mamman viereen tai syliin. Kaikista parasta on, kun painan pääni mamman rinnalle ja nukahdan siihen. Silloin mammankin hengitys yleensä tasaantuu ja tiedän, että kaikki on hyvin. Minä kyllä rakastan mammaa kaikista eniten tässä maailmassa. Sen jälkeen isäntää. En voi sille mitään, mutta menen aina ihan mutkalle, kun isäntä tulee töistä. Ja sitten rakastan niitä myyränkoloja. Ja tonnikalaa.